Muurlan ja Kiikalan kuntakuulemiset

29/8/2013

Eilen kuultiin kaupunkilaisten kuulemisissa muurlalaisia ja tänään vierailimme Kiikalassa Rekijoen koululla, joka on lakkautusuhan alla.

Muurlassa oli Kiskontien kimppa, johon kuuluu sekä muurlalaisia että kiskolaisia tehnyt läksynsä ja myös pohjatyönsä hyvin. Kaupungin virkamiehet ja päättäjät saivat tiiviin tietopaketin, jossa esille nousivat suurin piirtein samat ongelmat kuin näköjään kaikissa vanhan Salon entisissä ympäristökunnissa. Paikalla oli viitisenkymmentä ihmistä.

Keskustelua käytiin terveyspalvelujen säilymisestä, eritoten hammashoidosta ja neuvolapalveluista, kirjaston säilymisestä, kotipalvelun toimivuudesta, rantojen myynnistä ja hoidosta sekä julkisesta liikenteestä.

Antti Rantakokko kiitti lopuksi yleisöä sivistyneestä keskustelusta.

Joku koiranleuka takarivistä huusi, että se johtuu siitä, kun Kalevi Satopää ei ollut paikalla.

Niinpä.

Tänään Satopää sitten oli paikalla Rekijoella pilaamassa tilaisuutta.

Olen edelleen sitä mieltä, että Satopäälle voisi huomiseen, viimeiseen tilaisuuteen Perniössä antaa kevyesti porttikiellon. Hän on sen käytöksellään ja jankkauksellaan ansainnut. Kysymys ei ole sananvapaudesta vaan silkasta kiusanteosta ja muitten ihmisten tahallisesta aliarvioimisesta.

Rekijoella väkeä oli myös runsaasti ja pääaiheena tietysti Rekijoen koulun mahdollinen lakkauttaminen keväällä 2014. Asiaa pohtimaan on asetettu työryhmä, jota johtaa valtuutettu Timo Lehti. Mitään varmaa Rekijoen koulusta ei siis toistaiseksi ole päätetty, vaikka muudan läsnäolija vaatikin, että kaikkien läsnäolijoiden olisi HETI ilmaistava kantansa. Kannan kertominen on hieman vaikeaa, ennen kuin asia on tutkittu.

Punakaarttisssa taidettiin toimia huutoäänestyksellä, muttei enää nykyisessä demokratiassa.

Loput kysymykset olivat jokseenkin samanlaisia kuin muissakin kuulemistilaisuuksissa, eikä uusia ideoita tullut esille.

Tilaisuuden parasta antia taisi olla se, että joku kyläläisistä ehti tauolla käytäväkeskustelussa esittää ajatuksen Kiskontien kimpan tapaisesta yhdistyksestä, joka toimisi Rekijoen parhaaksi.

Samanlaista toimintaa kuin Kimpalla, on myös Särkisalossa.

Vaarana on, että siitä kehkeytyy helposti eräänlainen sisäänlämpiävä ompeluseura, jonka puheenjohtajistot käyvät muutaman kerran kahvilla kaupunginjohtajan kanssa.

Suosittelisin vakavasti, että nämä ryhmät kävisivät vuoronperään esittäytymässä ja kertomassa ideoistaan suoraan valtuustoryhmille, jotka kokoontunevat kerran viikossa.

Perussuomalaisten kokouspäivä on aina sunnuntaisiin kello 17 alkaen ja meille voi mainiosti tulla esittelemään ajatuksiaan, kunhan siitä sovitaan etukäteen.

Niin ne ovat muutkin hankeihmiset tehneet, osa jopa erittäin hyvin tuloksin.

Huomenna Perniön lukiolle kello 18. Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään kaikki kynnelle kykenevät.

Nämä kuulemiset kun ovat sitä varten, että virkamiehet ja eritoten luottamushenkilöt saisivat tietoa alhaalta ylös eikä ylhäältä alas.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com