Sampo Terho - Perussuomalaiset

24/5/2009

Perussuomalaisten EU-ehdokkaalla Sampo Terholla on puheenvuoro:

Maahanmuutto on aikakautemme suurimpia muutosvoimia. On tulevaisuutemme kannalta keskeistä, paljonko maahanmuuttajia Eurooppaan otetaan ja millä perusteilla. Tätä tärkeää kysymystä ei kuitenkaan tule ratkaista EU:n kautta, siis esimerkiksi Euroopan parlamentin päätöksillä. EU ei voi jäsenvaltioidensa puolesta päättää maiden tarpeesta tai kyvystä vastaanottaa maahanmuuttajia. Asia on jätettävä itsenäisten valtioiden omaan päätäntävaltaan.

EU:n tasolla oleellista onkin ennen kaikkea maahanmuuton tehokas kontrollointi jäsenmaiden yhteistyön kautta. Meidän tulee edistää Dublinin sopimukseen toimivuutta, eli tavoitteena täytyy jatkossakin olla, ettei turvapaikkaa voi hakea useammasta EU-maasta. Tämä edellyttää tunnollista tietojen keräämistä, tasapuolista hakemusten käsittelyä ja avointa tiedon jakamista jäsenmaiden viranomaisten välillä. Samoin laitonta maahanmuuttoa vastaan täytyy toimia yhdessä. EU:n on pystyttävä lähettämään maailmalle selkeä viesti, ettei alueellemme pääse laittomasti, vaan otamme maahanmuuttajia yhteiskuntamme osaksi vain virallisia kanavia pitkin.

Käytännössä EU:n kautta kannattaa siis päättää lähinnä maahanmuuttoa kontrolloivista ja rajoittavista toimenpiteistä, niiltä osin kuin sellaisia yhteisesti tarvitaan. Kaikki maahanmuuttajien vastaanottoa koskevat päätökset taas kuuluvat jäsenmaille, jotka itse tuntevat omat työvoiman tarpeensa ja kykynsä antaa apua ja turvaa. Sellainen tilanne, jossa Brysselistä käsin voitaisiin mahtikäskyillä ryhtyä sanelemaan jäsenmaiden maahanmuuttajien määrää, olisi ajatuksenakin käsittämätön.

(Lähde: MTV 3 vaalisivu)



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com