Hallitus pelaa aikaa

26/12/2013

Tästä ei tule mitään. Jokainen suomalainen tietää sen jo, mutta hallitus ei suostu lyömään hanskoja hiekkaan, vaikka ministerit alkavat olla jo itsekin hajulla siitä, etteivät ole onnistuneet, eivätkä tule ennen eduskuntavaaleja onnistumaankaan. Kansalla ei ole niin väliä, pääasia on, että oma naama säilyy ja pankkitili Man-saarilla lihoo.

Paljon puhuttu rakenneuudistuspaketti tähtäsi vain ja ainoastaan siihen, että Suomen kolmen A:n luottoluokitus säilyy ja saamme edelleen velkaa mielin määrin.

Millä ilveellä näiden hölmöläisten nuppiin saisi taottua sen, että Suomi on kerta kaikkiaan sellaisessa tilanteessa, jossa hymistely ei auta. On tehtävä kipeitä ja rajuja päätöksiä, jotta kilpailukykymme paranee. Paljon apua ei ole siitä, jos vanhustenhoidosta viedään 300 miljoonaa euroa antamatta mitään tilalle.

Seuraavaan kymmeneen vuoteen ei tule kaikenpelastavaa mystistä talouskasvua. Hallitus osti jälleen itselleen tyhjänpäiväisillä toimenpiteillään muutaman kuukauden lisäaikaa, vaikeat päätökset ovat edelleen edessäpäin. Itse asiassa ne ovat seuraavalla hallituskaudella.

Valtionosuusuudistuksia odotettiin koko syksy, sote-uudistuksia odotettiin joulun alle ja nyt odotetaan kuntauudistusta. Kaksi ensimmäistä on jo nähty. Ne eivät ole uudistuksia vaan ajanpeluuta ihmettä odotellessa.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com