Rakennatko taloa?

26/12/2013

Jos olet aikeissa rakentaa omakotitalon, lähdetkö ensimmäiseksi rautakauppaan valkkaamaan olohuoneen tapetteja tai vesijohtoliikkeeseen katselemaan suihkukaappeja?

Et suinkaan.

Ensimmäinen homma on se, että vilkaiset tiliäsi, kenties neuvottelet lainaehdoista pankkisi kanssa ja katsot, mihin sinulla on varaa ja mahdollisuuksia.

Aivan samalla tavalla toimii muun muassa uusi yrittäjä. Hänellä on idea, jonka hän uskoo kantavan ja työllistämään hänet. Seuraavaksi hän alkaa tutkia, paljonko yrityksen perustaminen maksaa ja mistä hän saa kassavirtaa, jotta pystyy kuittaamaan ottamansa lainat.

Olettaisi, että valtio toimii aivan samalla tavalla. Ei valitettavasti toimi.

Valtiolla ei ole esimerkiksi kuntauudistuksesta tehty minkäänlaisia taloudellisia arviointeja. Ainoa, mitä suomalaiset ovat saaneet tietää, on ollut joutavanpäiväistä sanahelinää:

”Kuntarakenneuudistus on erittäin merkittävä ja kauaskantoinen lainsäädäntöhanke. Yhdessä eräiden muiden valmisteltavana olleiden hankkeiden kanssa se muodostaa julkisen vallan organisoinnin ja käytön kannalta poikkeuksellisen merkittävän kokonaisuuden.”

On hilkulla, jottei pakuriteet lennä rinnuksille, kun tällaista roskaa lueskelee. Pelkkää jargonia, jota ilmeisesti jonkinlainen puppugeneraattori eduskunnan kellarissa puksuttaa, kun sinne syöttää tarpeellisen määrän sanoja.

Minulle jäi Raimo Sailaksesta huolellisen, osaavan ja tarkan miehen kuva. Hän toimi pitkään valtiovarainministeriön valtiosihteerinä eli eräänlaisena Suomen valtion laskentapäällikkönä. Nyt hommaa hoitaa Martti Hetemäki.

Onko pojasta polvi muuttunut, vai minkä takia juuri mistään valtion hankkeesta ei löydy kunnollisia laskelmia eikä vaikutusten arviointeja.

Sama asia tuntuu vaivaavan Suomen kuntia, Salo mukaan lukien.



Bookkaa tämä



kissa kirjoitti:
27/12/2013 15:33

Toisaalta, päivän Salkkarissa oli mielipidekirjoitus siitä, miten halvin tarjous (Yrityssalon tekemä) voittikin tarjouskilpailun.
Voiko siis kuitenkin olla, että kunnallisessa järjestelmässä on myös kustannustehokkuutta?
Monella tuntuu tavoitteena olevan kunnallisten palvelujen yksityistäminen. Yksityistämisen seurauksena on todellakin myös se, että Oy Kuntafirma Ab kilpailee silloin samoista vapaista markkinoista ja saattaa jopa voittaakin tarjouskilpailuja. Eikö tämä ole ihan rehellistä markkinataloutta?
Annetaan armoa välillä julkishallinnolle ja luottamushenkilöillekin. Eivät kaikki ole loisia ja työtävieroksuvia oman edun tavoittelijoita!
Tapsa kirjoitti:
27/12/2013 18:49

Jep. Juvan juttu.

En ole joululoman takia saanut asiasta sen enempää tietoa, mutta kustannustehokkuudella ei liene mitään tekemistä asian kanssa.

Yksitystäminen sopii MINUN MIELESTÄNI tiettyihin kuntien palveluihin oikein hyvin, jos sillä on myös paikkakuntalaisia yrityksiä työllistävä vaikutus.

Kaupungin katujen talvikunnossapito, ravitsemus- ja siivouspalvelut esimerkkeinä mainitakseni.

Kysymys on kokonaisuutena kohtuullisen vaikea, koska yksityinen toimija joutuu aina ottamaan voittonsa välistä. Jos kunta toimii tehokkaasti, palvelujen tuottamisen pitäisi olla edullisempaa kuin yksityisen palvelun ostaminen.

Näistä pitäisi mielestäni päättää tapauskohtaisesti ja vasta sen jälkeen, kun olisi pystytty tekemään tarkat laskelmat siitä, mitä oma palvelu maksaa.

Laskelmat ovat tämän apparaatin, jota valtioksi kutsutaan, heikko kohta tällä haavaa.
kissa kirjoitti:
27/12/2013 21:07

En pidä minäkään yksityistämistä peikkona, päinvastoin.
Siinäkin olen samaa mieltä kanssasi, että kaikki pitää tutkia tapauskohtaisesti ja laskelmien on oltava kauaskantoisempia kuin seuraava tilikausi.
Mutta miten ajattelet yksityistämisen tehtävän, olisiko se kunnallinen osakeyhtiö?
Jos jatketaan ajatusleikkiä, kuvitellaan että syntyisi vaikkapa Oy Kuntasiivous Ab, kunnalla laitoshuoltajina olleet siirtyisivät sinne ja mukaan otettaisiin vielä ns. vapailta markkinoilta muutama muukin laitoshuoltaja (laitoshuoltajien eläköitymistahti/fyysisestä työstä johtuva sairastuvuus/työpaikan vaihto on aika kova, on firman nimi mikä tahansa). Jos Oy Kuntasiivous Ab osallistuu esim. kolmeen tarjouskilpailuun ja voittaa ne kaikki? Jos vastapuolena on - jatketaan kuvitelmaleikkiä - Nokialta optiomiljoonien kanssa "eläkkeelle" vuonna 2002 jäänyt henkilö, jolla on kova näyttämisenhalu pitkällisen laakereillaan lepäämisen jälkeen? Nieleekö häviönsä? Vai alkaako sota hintojen polkemisesta, kohtuuttomasta edusta ja vähintään hyväveli-järjestöstä? Töiden jäädessä samalla tietysti sitten vaan tekemättä.
Vai olisiko yksityistäminen sitä, että laitoshuoltajat potkaistaisiin pihalle ja palvelu vain yksinkertaisesti ostettaisiin joltain ulkopuoliselta toimijalta, tyyliin SOL tai ISS? Tässä tulisivat varmaan laki ja ammattijärjestöt jyrkästi vastaan.
Nämä ovat vaikeita asioita ja mielestäni on hyvä, että niistä puhutaan - edes jossain :):):)
Vielä, monessa työpaikkailmoituksessa on nykyään toive "sisäisestä yrittäjyydestä". Termi on hyvä, mutta vaatii myös sisäisen yrittäjyyden arvoisen työpaikan.
KariJuhani kirjoitti:
28/12/2013 16:42

"Tämä tieto saattaa yllättää", mutta taloa rakennettaessa pitää ensimmäisenä työnään hoitaa se, että "talonrakentajia" ylipäätään on tarjolla.

Tämän "rakentajien vajeen" on jo aiemminkin VATT:n maanmainio Juhana Vartiainen huomannut ja nyt hän pakkotoistaen on ottanut asian uudelleen "käsiteltäväksi".

Juhanan kannalta on harmillista, että ne, jotka talojaan rakentelevat, eivät Juhanan ajatelmista ymmärrä höykäsen pöläystä.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/65235-vartiainen-tama-tieto-saattaa-yllattaa

Alan itsekin olla huolissani Juhanan "ajatelmista" ja suosittelenkin Juhanalle vähän talousoppia, jota tarjoilevat esimerkiksi herrasmiehet Henri Myllyniemi ja Juhani Huopainen Perussuomalaisista.
Tapsa kirjoitti:
28/12/2013 18:01

Kissa:

Vastasin vähän laajemmin kommenttiisi tuossa ylähä:

Kimurantteja kysymyksiä yksityistämisestä
Tapsa kirjoitti:
28/12/2013 18:06

KariJuhani:

Aivan. Ja mistä se kertoo siitä, millaisiin ammattiin nuoria "osaajiamme" koulutetaan tai mihin he itse haluavat suuntautua.

Ihan omasta kokemuksesta tiedän, että esimerkiksi ammattitaitoista kirvesmiestä, sähkömiestä tai putkaria on todella vaikea näinä aikoina löytää.

Mitä herra Vartiaiseen tulee, niin näköjään olemme taas ajatelleet samaa asiaa...



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com