Salon kaupungin taloudellinen tilanne helmikuussa 2014

8/4/2014

Vilkaistaanpa hieman Salon kaupungin helmikuun kuukausiraporttia.

Helmikuussa Saloon perustettiin 26 uutta yritystä ja 12 yritystä lopetti toimintansa.

Työttömiä oli tammikuussa 16,4 prosenttia (4 184 henkilöä).

Toimintamenot ovat kasvaneet selvästi ennustettua nopeammin. Helmikuun kehitys negatiivista kehitystä sekä kokonaismenojen että henkilöstömenojen osalta. Ennusteen mukaan talousmäärärahat kuluvalle vuodelle eivät tule riittämään. Säästötavoitteisiin pääseminen edellyttää edelleen menojen kasvun voimakasta hillitsemistä.

Salon työllisyyden ja asukasluvun kehitys on erittäin huolestuttavaa. Kummallakin on merkittävä vaikutus veropohjaan sitä kautta lopulliseen verokertymään. Parin edellisin vuoden aikana toteutettua kulukuuria tulee ehdottomasti jatkaa ja toimintaa on tehostettava kaikin mahdollisin keinoin. Tavoitteena pitää olla PYSYVÄ nykyistä alempi kustannustaso, joka edellyttää muutoksia palveluihin ja rakenteisiin sekä nykyistä tehokkaampia toimintaprosesseja.

Pitkäaikaista lainaa kaupungilla on 108, 47 miljoonaa euroa ja rahavarat olivat seitsemän miljoonaa euroa. Nettokassavirta oli 4,4 miljoonaa euroa positiivinen.

Tässä tilanteessa oli aika hullua tehdä päätös kaupungin työntekijöiden lomautusten perumisesta tältä vuodelta. Vuodesta on kuitenkin kohta kolmannes takana ja mitään ei virkahenkilöitten taholta tapahtunut, vaikka luottamushenkilöt odottivat toimenpiteitä jo viime vuoden marraskuussa. Tämä vitkuttelu oli pääsyy siihen, että lomautukset piti perua, koska - jälleen kerran - ne olisivat ajoittuneet tulevan vuoden syksyyn.

Lomautusten negatiivinen vaikutus olisi tälläkin kertaa kohdistunut lapsiin ja vanhuksiin kaikkein kipeimmin. Tähän perussuomalaiset eivät voineet suostua.

Näyttää kuitenkin siltä, että virkahenkilöt eivät edes yritä tosissaan. Osa on niin lähellä eläkeikää, että he antavat mennä "hällä-väliä -tyylillä". Eihän Salon ahdinko oikeastaan heitä enää koske.

Samoin olen erittäin pettynyt ay-väkeen. He kinuavat koko ajan lisää palkkaa liittoihin kuuluville kaupungin työntekijöille, mutta eivät ole valmiita tulemaan piiruakaan vastaan.

Politiikoista yksimielisyyttä löytyy, mutta odotan, että virkahenkilöt ja ay-ihmiset osallistuvat myös säästötoimenpiteisiin. Jollei halua löydy, jatkamme lomautuksia vuonna 2015.

Tämä ei ole uhkaus vaan toteamus. Salon kaupungin talous on yksinkertaisesti saatava kuntoon. Vaihtoehtoja ei ole.

Tällä kertaa palvelujen saajiin eli salolaisiin kohdistuviin helpotuksiin kuului myös se, että yhtäkään alueen alakoulua ei lopeteta. On väärin tuhota syrjäkyliä ja rääkätä lapsia, kun samaan aikaan rakennetaan täysin tarpeetonta Kantatie 52:sta.



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
9/4/2014 08:50

Salon Seudun Sanomien verkko sivuilla julkaistu 8.4.2014: "Esimerkiksi soten vuorotöissä henkilöstön aika olisi kulunut lähinnä lomautusten suunnitteluun, kaupunginjohtaja Antti Rantakokko sanoo. "

Kun esimiehet kuitenkin suunnittelevat lomautukset ja jos kahtena aikaisempana vuonna esimiesten aika kului lähinnä lomautusten suunnitteluun, niin mitä on kahden vuoden ajan jäänyt tekemättä?
Tapsa kirjoitti:
9/4/2014 09:50

Antti nyt höläyttelee kaikenlaista. Mutta luepa tuo viimeisin juttuni.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com