Saloon vähintään 60 uutta työpaikkaa

17/7/2014

Tänään aamupäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa Nordea kertoi investoivansa Saloon tulevaan puhelinpalveluyksikköön. Yksikkö aloittaa toimintansa vuodenvaihteessa ja ensi alkuun se työllistää Nokian vanhassa matkapuhelintehtaassa noin 60 henkeä. Pitkässä juoksussa on mahdollista, että Saloon tulee jopa 150 uutta työpaikkaa.

- Päätimme perustaa uuden yksikön Saloon, koska kaupungissa on paljon innokasta, osaavaa ja sitoutunutta työvoimaa Nordean tarpeisiin. Myö Nokian vanhat valmiit ja modernit toimitilat vaikuttivat päätöksiimme, kertoo Nordean vähittäispankin johtaja Topi Manner.

Vas. Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ja Nordean vähittäispankin johtaja Topi Manner.

 

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko on luonnollisesti iloinen uudesta toimijasta.

- Salolle tämä on loistouutinen, sanoo Rantakokko. - Nordea teki erinomaisen valinnan, sillä Salosta löytyy heille kaikki tarvittava. Ja mikä tärkeintä: Saloon syntyy uusia työpaikkoja osaaville ihmisille.

Samaan aikaan salolainen Broadcom on mahdollisesti menettämässä 70 työpaikkaa, kun amerikkalainen emoyhtiö on päättänyt myydä Suomen yksikkönsä. Salon yksikön luottamusmies Kalle Tuulos kertoo, että YT-neuvottelut ovat olleet käynnissä jo muutaman viikon ajan ja koskevat koko henkilöstöä. Broadcom Communications Finlandilla on Salon lisäksi toimipisteitä Oulussa, Tampereella ja Helsingissä.



Bookkaa tämä



KariJuhani kirjoitti:
21/7/2014 22:19

"Johtoportaalle" Solifer Salosta työmatkoihin.

http://www.soliferpyorat.fi/polkupyorat/suomi-pyorat

Pori Jazzeihin "kotimaisella" mersulla

http://www.mercedes-benz.fi/content/finland/mpc/mpc_finland_website/fi/home_mpc/passengercars/home/new_cars/models/a-class/w176.flash.html

Ja matkoilta voi "twiittailla" vaikkapa pääministerille Jollalla

https://kauppa3.dna.fi/sopimus/?device_offering=971&gclid=CNaQnZu2178CFcoLcwodwSYA6A

Näitä "ohjeita" noudattaen Jollasta kasvaa ensin k(i)rkkovene ja lopulta "huvipursi" ;-)



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com