Led

15/9/2014

Jätin 4. maaliskuuta vuonna 2013 seuraavan valtuustoaloitteen:

Salon kaupunginvaltuusto            Salo 4.3.2013

Valtuustoaloite

Esitys LED-valaisinten käyttöön otosta Salossa teollisuus-, katu-, alue- ja yleisvalaisimina.

Perustelut:

Turku on Suomen ensimmäinen laajasti LED-valaisimiin vaihtava kaupunki. Se on allekirjoittanut energiatehokkuussopimuksen, jonka tavoitteena on eri keinoin säästää vuoteen 2016 mennessä yhdeksän prosenttia energiaa vuoden 2005 tasosta. Tämä on myös EU:n tavoitteena, sakkomaksujakin on luvassa.

Salossa ei ole tehty asialle mitään, vaikka muuan alan johtava yritys, joka sijaitsee Salossa, on tarjonnut LED-valaisimia kaupungille jo vuonna 2010. Jos investointi olisi tehty silloin, ne olisivat jo säästäneet hankintahinnan takaisin ja tuottaisivat nyt selvää säästöä. LED-valaisimia käyttävät – ainakin osittain - myös monet Suomen kaupungit.

Yritykset ovat siirtyneet tai siirtymässä LEDiin. Mukana on salolaisia yrityksiä, muun muassa Salon Aluesairaala Oy, Pihakiven Lasiliike Oy, Finnfoam Oy ja Juha Punta Oy.

LED-valaisimia voidaan käyttää teollisuus-, katu-, alue- toimisto- ja yleisvalaisimina. Niiden taloudellisuus on erinomainen. Laatu riittää hyvin myös katu- ja taajamavalaistukseen. LED vähentää sähkön kulutusta jopa 75 prosenttia. Muun muassa kaupunkien katuvalaistuksessa on saatavissa vuosittain Salon kokoisessa kaupungissa satojen tuhansien eurojen säästöt.

LED-valaisinten nerokkain keksintö on kaamoskytkin. Suurin säästö katuvalaistuksessa saadaan kaamoskytkimellä, joka reagoi automaattisesti auringonvaloon eli jos on kirkasta, lamppu ei pala ja jos on pimeää, valoteho nousee. Jokaisessa valaisimessa on myös kalenterikello, joka voidaan esimerkiksi kuntopoluilla tai jääkentillä tai muissa sellaisissa paikoissa, joissa ei tarvita lainkaan valoa öisin, ohjelmoida toimimaan siten, että lamppu ei pala lainkaan.

LED-valaisimet voidaan vaihtaa joko kerralla tai yksitellen sitä mukaa, kun elohopeahöyrylamput tulevat tiensä päähän. Vaihto vie aikaa noin viisitoista minuuttia per lamppu.

Valaisimien jatkohuollon tarve vähenee. Perinteinen suurpainenatriumlamppu kestää neljä–viisi vuotta. LED jopa viisitoista vuotta. LED on ekologinen, koska se on energiatehokas ja pitkä-ikäinen. Yhtiöllä on myös erittäin edullinen valmis rahoitusmalli, joten hankintakulut jäävät kohtuullisiksi.

Esitys:

Esitän, että Salon kaupunki ottaa välittömästi käyttöön teollisuus-, katu-, alue- ja yleisvalaisimina LED-valaisimet.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Tapio Äyräväinen

Sen jälkeen olikin hiukan hiljaisempaa, mitään ei tapahtunut.

USA:n suurlähettiläs Bruce Oreck kävi Salossa 6. kesäkuuta 2013 lobbaamassa led-valoja osana Green Cities-projektia.

Oreck ei ollut sen parempi kuin minä.

SSS uutisoi silloin näin:

"Salon teknisen toimen johtaja Mika Mannervesi uskoo, että ledien käyttöönottoon voitaisiin Salossa tarttua jo ensi syksyn ja talven aikana. Salossa on alle 20 000 katuvaloa, joiden joukossa on vasta yksittäisiä ledejä. Mannervesi uskoo, että vaihtamalla valaistukset ledeihin Salo voisi toimia esimerkkinä muille kaupungeille ja siten osaltaan tukea alan kehitystä."

Mitään ei tietenkään tapahtunut, mutta muutama viikko sitten, yli vuosi Oreckin käynnin jälkeen ruvettiin kiiruusti hommiin.

Näissä hommissa oli omat kiemuransa ja todella kiire, mutten lähde niitä sen kummemmin erittelemään, koska olen vaitiolovelvollinen ja jos sen rikon, olen leivättömän pöydän ääressä. Odottakaa siis muistelmiani, jotka kirjoitan Sveitsissä, kuten muinainen pankinjohtaja aikoinaan Espanjassa.

Tänään Salon Seudun Sanomat kertoi seuraavaa:

Salo vaihtaa ensi syksyyn mennessä 5 500 vanhaa katuvalaisinta led-valaisimiin. Kaikkiaan kaupungissa on katuvaloja 11 000 kappaletta.

Valojen uusimisen urakoi Turku Energia, ja valaisimet toimittaa salolainen Easyled Oy.

Hankinnan arvo on noin 3,2 miljoonaa euroa. Merkittävä osa kustannuksista katetaan toteutuvilla energiansäästöillä.

Kun tiedämme, että asiasta puhuttiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja aloitteenikin on jo yli puolitoista vuotta vanha, ei voi kuin iloita ripeästä toiminnasta. 

Nyt valaisimet asennetaan talvella, joka on kurjin mahdollinen aika.

Eikä sekään varmaan liikuta ketään, että vitkastellessa Salon kaupungin rahaa on palanut kirjaimellisesti harakoille useita satoja tuhansia euroja.

Minusta tämä on huonoa valmistelua ja välinpitämätöntä toimintaa semminkin kun kaupunki on tässä taloudellisessa jamassa, jossa säästöjä etsitään kissojen ja koirien kanssa.

Minulle on turha tulla selittämään, että kaupunki halusi ensin kokeilla, miten lamput toimivat. Niitä on kokeiltu vuosikausia ja muun muassa Turku on ottanut Led-valaisimet käyttöön 6.3.2013 alkaen. Ehkä se opintomatka olisikin pitänyt tehdä Turkuun eikä Herrankukkaroon.

 

PS. Lisää tiistaina 16.9.2014.

Kaupunkisuunnittelusta soitettiin. Säästöksi on arvioitu 250 000 euroa vuodessa eli Salon kaupunki on tähän mennessä hävinnyt miljoonan. Valmistelu on ollut aivan uskomatonta. Ja muudan henkilö kehtää väittää, että parempi jättää taloudelliset ja tekniset asiat viisaammille. Tarkoittaen siis virkamiehiä.

Millä niille voi mitään jättää, kun ovat paikotellen vielä enemmän pihalla kuin luottamushenkilöt.

Rupean vähitellen uskomaan kansan syviä rivejä, jotka sanovat, että koko kaupungin touhu on täysin tuuliajolla.

No, pannaan Mustaan kirjaani muistiin.

Kirjoitan näitä ajoista poliittisen urani (vitsi) lopetettua muistelmat.

Niistä tulee Best Seller -teos.

 

Lisää torstaina 18.9.2014.

Eipä näyttänyt olevan puhtaita jauhoja pussissa. Tänään tuli lisätietoja, mutta vaitiolon perkele estää taas kertomasta mitä, keneltä ja miksi.

Kämmejä on niin paljon, ettei tiedä, mistä alottaisi.

Valituksia tulee aivan varmasti.

Mikä saatana siinä on, etteivät viskaalit osaa tehdä mitään oikein?



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
17/9/2014 06:08

Olen samaa mieltä, että ripeys ei päätä huimaa.
Pitäisikö antaa aikarajat, vai olisiko varoitus tehokkaampi.
Hyvä kuitenkin, että ledit tulee.
Minulla on kokemusta kuluttaja käyttöön tehdyistä ledeistä jo ensimmäisestä sukupolvesta lähtien. Mallit ovat pääasiassa hehkulamppu kantaa kierrettäviä ledejä, kaikkiaan 15 kappaletta.
Koska valitsin halvimmat lamput on 5 vuoden aikana niistä hajonnut 5 kappaletta, ilmeisesti valmistus vikojen takia.

Olen kuitenkin tyytyväinen ledeihin ja niiden käytön kyllä huomaa sähkölaskussa. Toisen sukupolven ledit ovat kirkkaampia ja vievät hieman enemmän sähköä.
Ainut ongelma on saada hajonneen tilalle valosävyltään samanlainen muutaman vuoden päästä.
Ennen hehkulammppuja sai vaihtaa paikoitellen kerran kuussa ja pienoisloistelamppuja sai uusia kolme kuukauden välein niissä kohteissa joissa valoa tarvitaan kellon ympäri.
utelias kirjoitti:
17/9/2014 20:14

Siis päättäjätkö ovat myöntäneet budjetissa rahaa led-vaihtoon jo vuosia sitten ja mitään ei ole silti vuosiin tapahtunut?
Tapsa kirjoitti:
17/9/2014 20:28

Utelias:

Päättäjät eivät tietenkään myönnä rahaa yhtään mihinkään ennen kuin valtuusto tai hallitus on asiasta päättänyt. Sen jälkeen toimivat virkamiehet, tekevät laskelmat ja esittävät ne - tai ainakin heidän pitäisi - luottamushenkilöille. Sen jälkeen tehdään päätös ja vasta sitten tulevat fyrkat.

Tässä on kyse siitä, että virkamiehet ovat istuneet käsiensä päällä vuodesta 2010. Minun aloitteeni 2013 ei aiheuttanut mitään toimia.

Ei ole virkavirhe, mutta aivan hitonmoista saamattomuutta ja laiskuutta. Tämä ei kauan jatku, siitä pidän (ja pidämme) huolen.
Niko kirjoitti:
21/9/2014 13:09

Meininki on kuin Venäjällä. Ensin suunnitellaan monta vuotta kun sitten päästään tekemään ihmetellään miksi ei ole tehty jo. Ei näin Salo.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com