Talouspäällikön madonluvut

29/9/2014

Salon kaupunginhallitus piti eilen kokouksen.

Vaikka asioita ei esityslistalla sen kummempia ollut, saimme aikaa kuitenkin kulumaan kolmisen tuntia.

Kateellisille voin kertoa, että tästä rupeamasta EI MAKSETTU korotettua kokouspalkkiota vaan tyydyimme normaaliin kahden tunnin palkkioon eli 40:een euroon, josta verojen ja puolueen kymmenysten jälkeen jää minulle käteen 13,61 euroa per tunti eli yhteensä 27,22 euroa. Tämä siis kokousajalta. Lisäksi tulevat valmistautuminen, joka kestää vähintään viisi-kuusi tuntia, puhelinkulut, toimistokulut ynnä muut. Joten tappiolle menee.

Muuan omakin on kuitenkin katsonut asiakseen syytellä minua siitä, että teen tätä hommaa rahan takia. En tiedä, miksi hän käy minun kimpuuni, sillä kaikki me saamme saman kokouspalkkion. Verot ja puolueiden kymmenykset toki vaihtelevat.

Niinpä.

Mutta asiaan.

Talouspäällikkö Seppo Juntista on tullut huutavan ääni korvessa, siteeratakseni unissasaarnaaja Helena Konttista, joka vaikutti Suomessa rapiat sata vuotta sitten.
Juntti ei kuitenkaan saarnaa eikä etenkään unissaan.

Hän on kylmänviileä talousmies, joka sanoo muun muassa näin kaupunginhallituksen talous- ja toimintaraportissa:

Työttömyys oli elokuussa 14,9 prosenttia eli työttömiä oli 3 806 henkilöä.

Elokuun toteutuman pohjalta näyttää siltä, että menot ovat ylittämässä talousarvion ja tulot jäämässä arvioitua pienemmiksi, joten tilikauden tuloksesta muodostuu arvioituakin huonompi.

Kahdentoista kuukauden toteuma on vielä noin 10 miljoonaa euroa alle maksimin. Tulorahoitus ei riitä kattamaan menoja. Viimeisen 12 kuukauden ulkoisten toimintamenojen toteutuma on 332,7 miljoonaa euroa. Kulut ovat 2,7 miljoonaa euroa korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Henkilöstömenoiksi on kirjattu viimeisen 12 kuukauden aikana 159,9 miljoonaa euroa eli 2,2 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kun Juntin lukuja katsoo pidemmälle, tajuaa, että tänä vuonna Salo velkaantuu 13-14 miljoonaa euroa. Niinpä ensi vuonna velkamme on noin 21 miljoonaa euroa. Jokohan ay-liike olisi valmis neuvottelupöytään Salossa?

Kouvolassa, joka on oivallinen Salon verrokkikaupunki, on 88 600 asukasta ja velkaa 31 miljoonaa. Siellä on, valtuuston ensin hajottua säpäleiksi 1.1.2009 tapahtuneen kuntaliitoksen jälkeen - muun muassa 14 hengen SDP:n ryhmä jakaantui kahtia - Sosialidemokraatteja on nyt kahdeksan ja Demokraatteja kuusi, onnistuttu saamaan luottamushenkilöt, virkahenkilöt ja ay-liike samaan neuvottelupöytää sopimaan leikkauksista, lomautuksista ja muun muassa palkkojen jäädyttämisestä.

Annetaan Juntin jatkaa:

Salon työllisyysasteen ja asukasluvun kehitys ovat erittäin huolestuttavia. Kummallakin on merkittävä vaikutus tämän vuoden veropohjaan ja sitä kautta lopulliseen verokertymään. Aktiiviväestöä lapsineen muuttaa runsaasti pois. Verotus oikaistaan oikealle tasolle syksyn 2014 oikaisutilityksellä. Oikaisu on asukaslukua kohti laskettuna suurin kaikista (Suomen) kunnista siitä huolimatta, että anottiin alennusta Salon kaupungin kunnallisverojen jako-osuuteen.

Seppo Juntin sanoma ei ole uutta, mutta nyt sitä olisi lopultakin kuunneltava ja lakattava kohkaamasta kävelysillan lemmenlukoista ja Teijon hirvistä.

Tilanne on äärimmäisen kriittinen.

Meidän on yksinkertaisesti tehtävä jotakin. Näihin toimiin on osallistuttava luottamushenkilöiden, virkahenkilöiden ja ay-liikkeen edustajien.

Olemme lähempänä kuin koskaan sitä päivää, jolloin Salo liitetään Turkuun.

Tällä kertaa uhka on entistä suurempi. Se tulee SOTE-alueiden kautta. Kun kuntaliitoksella ei saatu Suomea nurin, tehdään se Sotella. Kysymys kuuluu, miksi.

Miettikää hetki.

Jos ja kun Salo liitetään pitkässä juoksussa Turkuun, meillä ei ole omissa asioissamme mitään päätösvaltaa.

Sitäkö tässä halutaan?

Koko talouspäällikön mittarit ja paragraafin voivat kiinnostuneet lukea täältä.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com