Luistelukenttiä hankala jäädyttää

2/12/2014

Vapaapalokuntalaiset ovat jäädyttäneet Suomessa luistelukenttiä kymmenet vuodet. Näin on tehty Salossakin vaan eipä tehdä enää.

Syyllinen tähän uuteen järjettömyyteen on Euroopan Unioni, joka tempaisi uuden ammattikuljettajadirektiivin, joka vaatii että kuorma-auton kuljettaja on suorittanut ammattikuljettajilta vaadittavan jatkokoulutuksen. Vain hälytysajoja saa ajaa ilman jatkokoulutusta.

Jäädyttämiseen paras vehje on säiliöllä ja pumpulla varustettu kuorma-auto, joita ei ole juuri muilla kuin palokunnilla.

Vaikka palokuntalaiset tekisivät työn ilmaiseksi, niin he saattavat silti joutua vaikeuksiin. Niinpä Salon kaupunki on pyytänyt apua muun muassa maanviljelijöiltä. Jos minä olisin farmari, niin en pistäisi elinkeinoani peliin muutaman satasen mahdollisella korvauksella.

Ensi kesänä Salossa, joka tunnettiin muutama vuosi sitten kauniiden puistojen kaupunkina, ovat vastassa uudet haasteet. Kukkaistutuksia kun pitäisi myös kastella ja maatilojen sekä  yksityisten tyhjentyneitä kaivoja täyttää, jos sattuu kuiva kesä.

EU:n touhuissa ei ole minkäänlaista järkeä. Tavallisen ihmisen elämästä etääntyneet byrokraatit rustaavat aikansa kuluksi säädöksiä, jotka entisestään hankaloittavat ihmisten elämää.

Jos tiedätte, mitä hyvää EU:sta on Suomelle seurannut, niin kertokaa ihmeessä. Vastaus ei ole yhtenäinen valuutta, sillä kortilla saa paikallista valuuttaa mistä tahansa seinästä. Passintarkastuskaan ei ole ongelma, se sujuu hyvin. Sen sijaan turvatarkastukset vievät valtavasti aikaa ja raivostuttavat matkustajia. Niiden syy taas on toisaalla - fiksuimmat viittaavat kintaalla kaksoistornien romahtamiseen.



Bookkaa tämä



pete kirjoitti:
3/12/2014 09:28

Totta joka sana. Joku voisi selvittää EU:ssa olon haitat ja hyödyt ja sen jälkeen voisi järjestää kansanäänestyksen siitä jatkaako Suomi EU:ssa. Näinhän ei tietenkään koskaan tule tapahtumaan.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com