Ruotsidemokraatit

2/12/2014

Ruotsin demareiden johtajalla Stefan Löfvenillä on mielenkiintoinen tapa edistää demokratiaa. Hän kieltäytyy edes keskustelemasta Ruotsidemokraattien eli SD:n kanssa. Sen sijaan hän julistaa SD:n syntipukiksi ja hyökkää kaikin voimin SD:tä vastaan.

Löfvenin ajattelu on takaperoista. Mistä lähtien on ollut opposition vastuulla huolehtia hallituksen aloitteiden läpimenosta? Miksi porvaripuolueiden tulisi mieluummin tehdä sopimus vasemmiston kanssa kuin runnoa oma budjetti läpi? Allianssi sai kaiken, mitä saavutettavissa oli. SD:n toiminta on vastuunkantoa, omasta politiikastaan.  He kantavat vastuuta vain äänestäjilleen ja siinä he tekevät oikein. Demokratia nimittäin toimii tällä tavalla.

Ruotsissa on vallassa todellisuudesta irtaantuneita amatööripoliitikkoja. Ikään kuin politiikka olisi jonkinlaista futuurikeinottelua, jossa tietyt piirit laskevat, että he saavat uusia äänestäjia tuomalla valtavia määriä köyhiä ja osaamattomia maahanmuuttajia Ruotsiin. Ikään kuin vaaleilla ei olisi enää mitään merkitystä.

On päivänselvää että SD tulee lisäämään kannatustaan. Sitä tarjotaan heille hopeatarjoittimella. On helppoa mennä vaaleihin ainoana oppositiovaihtoehtona.    



Vihervasemmisto: 42,3 %
Porvarit: 36,3 % (oikeastaan 38,6 %,  koska 4% äänikynnys)
SD: 16,4 %

Jos lukemat vaaleissa noudattelevat tämän hetkisiä kannatusmittauksia, niin molemmat blokit tarvitsevat SD:n tuen saadakseen enemmistöhallituksen. Tai sitten vaihtoehtoisesti loikkareita (kaksi pienpuoluetta) kilpailevasta blokista. Tähän en usko, sillä se voisi tuomita loikkarit vaalikauden jälkeen ikuiseen oppositioon ja koska ideologiset erot ovat niin suuret koskien talouskysymyksiä.

Eräs vaihtoehto on härski lehmänkauppa demarien ja kokoomuksen välillä, mutta sellaisestakin olisi tuen antajan pakko vaatia suuri vastine, etteivät äänestäjät tuntisi tulevansa petetyiksi. Tämäkin kuulostaa epärealistiselta vaihtoehdolta.

Melkeinpä ainoa realistinen vaihtoehto on, että porvarit saavat SD:n tuen vähemmistöhallitukselleen. He voivat julkisuudessa kiistää antavansa periksi SD:lle ja vaivihkaa kiristää maahanmuuttopolitiikkaa. Porvarit voinevat asettaa veroratkaisut, valtionmenojen kohdentamisen, ulko- ja turvallisuuspolitiikan maahanmuuton edelle ilman, että heidän äänestäjäkuntansa rankaisee heitä siitä. Vihervasemmistolle tämä on täysin mahdotonta.

Ruotsissa maaliskuussa järjestettävät uudet vaalit saattavat aiheuttaa suuria muutoksia valtiopäivien kokoonpanoon. Mielipidetiedusteluja tekevän Novus-tutkimusyhtiön toimitusjohtaja Torbjörn Sjöström arvioi Svenska Dagbladet -sanomalehdelle, että vaalien tulos voi erota merkittävästi tuoreimpien mielipidetiedustelujen lukemista.

Sjöströmin mukaan on erittäin epätodennäköistä, että uusintavaaleissa puolueiden kannatusluvut vastaisivat syyskuun vaalien kannatuslukuja.

Ruotsissa viime aikoina tehdyt mielipidetiedustelut ovat näyttäneet puolueiden kannatuksen pysyneen lähes samana kuin syyskuun valtiopäivävaaleissa.

Sjöström arvioi, että maahanmuttajavastaisella ruotsidemokraatit-puolueella on eniten voitettavaa uusintavaaleissa.

Jos SD voittaa uudet vaalit, niin se tulee koitumaan ruotsalaisten onneksi.

Suomessa olisi syytä ottaa jälleen kerran oppia läntisestä naapuristamme.

Lähde: Kirjoitus perustuu ruotsalaisten, norjalaisten ja suomalaisten medioiden tietoihin



Bookkaa tämä



Jan S kirjoitti:
3/12/2014 20:52

Tuleviin vaaleihin tarvittaisiin ehdottomasti myös kansainvälisiä vaalitarkkailijoita runsaasti.'
Itselläni on totaallisesti mennyt usko ruotsin vaalijärjestelmän luotettavuuteen.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com