Närkästyttääkö Yle?

29/1/2015

No juu.

Eilen puoli yhdeksän pääuutislähetyksessä Yle osoitti jälleen käsittämätöntä puolueellisuutta ja yksisilmäisyyttä kertoessaan päivän puoluepuheenjohtajapaneelista ja ulkomaalaisten terveydenhuollosta.

Uutisiin oli leikaatu kohdat, joiden perusteella puoluejohtajien palaverista muodostui täysin erilainen kuva kuin mitä todellisuudessa tapahtui.

SDP:n Antti Rinteestä annettiin kuva, että hän olisi ottanut kantaa, vaikka muun muassa juontajat pyysivät Rinnettä kertomaan edes joitain konkreettisia ajatuksia. Rinne ei kertonut vaan vetäytyi vanhan sanontansa "Porukka sopii", taakse.

Keskustan Juha Sipilän kohdalla tehtiin suurinpiirtein samoin. Perussuomalaisten Timo Soinia käsiteltäessä Ylen toimittaja totesi, ettei Soinilla ollut kantaa verotukseen.

Toimittaja valehteli, Soini kertoi kantansa, mutta Yle ei sitä näyttänyt.

Ulkomaalaisten eli itse asiassa Romanian ja Bulgarian paperittomien ihmisten ilmaista terveydenhuoltoa käsiteltäessä Yle ei jättänyt epäselväksi sitä, että heille pitää antaa ilmaista terveydenhoitoa ja suomalaisen veronmaksajan pitää se maksaa.

Muistutan siitä, että veronmaksajat maksavat Ylelle puoli miljardia euroa pakkomaksua vuosittain. Siltä ei voi mitenkään välttyä, vaikkei omistaisi minkäänlaista toosaa, josta uutisia seurata.

Julkisen sanan neuvosto on vuoden vaihteessa tiukentanut ohjeitaan uutisvirheiden korjauksesta. Siellä sanotaan näin:

"Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvällineen toimituksellisella verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut".

Tätä Yleltä lienee turha odottaa.

Yle rikkoo Journalistin sääntöjä mennen, tullen ja palatessa täysin mielivaltaisesti.



Bookkaa tämä



KariJuhani kirjoitti:
29/1/2015 21:38

Kyllä Timo Soinilla on erittäinkin vahva kanta verotukseen, mutta yle ei ole sitä kaiketi oivaltanut?

Ylelle apuja alla:

http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jhuopainen

http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Se, että ellei ymmärrä / halua ymmrtää tjms... ei ole sitten Timon vika.

Kukin maksakoot kukkaroittensa kuntoisuuden mukaan ;-)

Toivon kansalaisten edun nimiin, että yle ei enään lisäisi yleverojaan, vaikka kieltämättä yliveroilla elävien ostovoima lienee korkealla kansallisella tasolla?



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com