Saloa ilmakuvataan

31/1/2015

Salo on hankkimassa uudet ilmakuvat vuosien 2015-2017 aikana. Hintalappu on 194 000 euroa, joka on aikamoinen kasa rahaa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti ostaa työn eli viistoilmakuvat suorahankintana Blom Kartta Oy:ltä. Tarjous on pyydetty vain yhdeltä yritykseltä.

Saloa on osittain ilmakuvattu viimeksi vuonna 2009. Silloin jäi esimerkiksi Förbyn alue kokonaan kuvaamatta, samoin muutama muu maaseutualue, joita ei ole koskaan ilmakuvattu.

Virkamiesten ajatuksena on, että kuvista on hyötyä rakennuslupa-, jätehuolto- ja ympäristöviranomaisille. Kuvia voidaan käyttää koulumatkojen määrittelyssä, asiakaspalvelussa ja markkinoinnissa. Samalla kaupungin toiminta tehostuu. Tämä säästää tulevaisuudessa pitkän sentin. En uskalla vetoa lyödä, mutta kun tukeudun virkamiesten lausuntoihin, niin edut ovat moninkertaiset hankintahintaan verrattuna.

Tämäkään ajatus ei tietenkään kelvannut Salon fingerporilaisille vaan sitä arvostellaan rajusti. Muutama fakta.

1. Blom Kartta Oy:llä on käytössään ainoana maailmassa Pictometry-järjestelmä, jossa kuvat prosessoidaan siten, että jokaisesta talosta ja tontista saadaan viisi huipputarkkaa viistokuvaa: neljä pääilmansuunnista ja yksi kohtisuoraan ylhäältä.

2. Kilpailijoita ei ole, eikä kuvaus sido Saloa jatkotilauksiin.

3. Pictometryä on käytetty Salossa jo viisi vuotta, joten sen tilaamatta jättäminen johtaisi palvelun hidastumiseen ja heikkenemiseen.

4. Suomessa ei yksikään muu yritys (toistaiseksi) tarjoa tällaista kuvauspalvelua. Kaupungilla on käyttöoikeus tehtävän sopimuksen mukaan. Käyttö on rajattu ei-kaupalliseen viranomaistoimintaan.

Tästä ja vastaavista projekteista päästäisiin puhumaan kokonaan ilman valtavaa kohua, vääriä tietoja ja virkahenkilöiden tai päättäjien haukkumista, jos valittajat viitsisivät ottaa suoraan yhteyttä kaupungin virkahenkilöihin ongelmallisissa asioissa. Eivät he ketään purematta niele vaan vastaavat kohteliaasti ja auliisti kansalaisia askarruttaviin kysymyksiin.

Tästä nimenomaisessa asiassa parhaita "tietäjiä" lienevät kaupungin geodeetti Ari Vainio ja kaupunginarkkitehti Jarmo Heimo.

Samoin luottamushenkilöt - tässä tapauksessa kaupunkisuunnittelulautakunnassa eli kaupsussa - varmasti kertovat päätöksen taustoista, jos heihin vaivautuu ottamaan yhteyttä. Yhteystiedot löytyvät kaupungin sivuilta. Kaikkea he eivät voi kertoa, sillä päättäjiä samoin kuin virkamiehiä sitoo joissakin seikoissa vaitiolovelvollisuus.

Avainasemassa on tietysti myös media, jonka tulee antaa asiallista ja oikeaa tietoa.



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
1/2/2015 10:07

Palvelupuolella, kuvien pohjalta parantuneet karttapohjat, helpottavat kotiin vietävien palveluiden saatavuutta, kun kohteita ei tarvitse etsiä "tuntitolkulla", mikä aika on pois varsinaisesta palvelusta.

Nykyiset paikannusjärjestelmät, vievät usein vain lähimmälle postilaatikolle, mistä voi huonoimmillaan olla pari kilometriä varsinaiseen kohteeseen kivoja kinttupolkuja.

Tekniikkaa räätälöimällä on mahdollista käyttää kaupungin omia karttapohjia, jos ne ovat teknisesti sellaisessa muodossa, että ne soveltuvat plottereihin yms.

Tätä on toivottu.

Räätälöinnillä se on mahdollista.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com