Kreikalle lisää lainaa 38 miljardia?

14/2/2015

EU ei halua virallisesti myöntää, että Kreikka tarvitsee uuden jättimäisen lainapaketin. Suomen Kreikka-hintalappu nousisi viiteen miljardiin euroon.
Eurokriisi syvenee entisestään. Arvostetun Financial Times -talouslehden laskelmien mukaan Kreikka tarvitsee lisää lainaa peräti 38 miljardia euroa tänä vuonna.
Talouslehden mukaan EU ei virallisesti halua vielä myöntää, että Kreikka tarvitsee uuden valtavan pelastuspaketin.

Economistin mukaan osa EU:n virkamiehistä on jo alkanut kabineteissa puhua kolmannen, laajan lainaohjelman tarpeesta.

Ainoat mahdolliset lainaajat ovat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, Euroopan keskuspankki ja euromaiden ERVV-rahasto. Financial Timesin mukaan IMF ei välttämättä osallistu enää Kreikan lainoittamiseen. Myös EKP:n rooli on epäselvä.

Näyttääkin siltä, että jäljelle jää ERVV-rahasto. Euromaat perustivat rahaston auttamaan vakaviin talousvaikeuksiin ajautuneita euromaita.

Suomen Kreikka-hintalappu viisi miljardia

Jos ERVV-rahasto joutuu lainaamaan Kreikalle noin 40 miljardia euroa, Suomen osuus tästä on lähes miljardia euroa, sillä Suomen osuus rahastosta on 1,929 prosenttia.

Suomi ei maksa suoraan rahastolle ylimääräistä miljardia euroa, vaan Suomi on muiden euromaiden tapaan antanut miljardien eurojen takaukset ERVV:lle, jotta rahasto voi lainata markkinoilta rahaa, jota sitten lainataan eteenpäin Kreikalle ja muilla ongelmamaille.

Uuden lainapaketin myötä Suomen Kreikka-riskit nousisivat viiteen miljardiin euroon. Suomi on antanut miljardi euroa kahdenvälistä lainaa Kreikalle. ERVV on myöntänyt Kreikalle lainoja tähän mennessä 142 miljardin euron arvosta. Tästä Suomen osuus on 2,7 miljardia euroa.

Lisäksi Suomella on Kreikka-riskiä kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Euroopan keskuspankin kautta. IMF on lainannut Kreikalle 24 miljardia euroa. Euroopan keskuspankki sekä muut keskuspankit ovat puolestaan lainanneet 27 miljardia euroa.

Kreikka voi kolmannesta pelastuspaketista huolimatta osoittautua toivottomaksi tapaukseksi. Eli maata ei voida pelastaa ja Kreikka ajautuu lopulta pois eurooppalaisesta yhteisvaluutasta.

Jos Kreikka eroaa eurosta ja palaa drakmaan, maan ei uskota maksavan lainkaan velkojaan euromaille. Lainat eivät raukea euroeron vuoksi, mutta drakman arvo tulisi olemaan niin alhainen, ettei Kreikka yksinkertaisesti pystyisi maksamaan eurolainoja.

Suomi todennäköisesti menettäisi miljardin euron kahdenvälisen lainan Kreikan poistuessa eurosta. Lisäksi Suomi joutuisi maksamaan luottotappioita, joita euroalueen ERVV-rahasto kärsisi.

Jos ERVV myöntää Kreikalle 40 miljardia euroa lisää lainaa, mutta maa ajautuu silti pois eurosta, Suomelle tulisi ERVV:n kautta luottotappioita vajaat neljä miljardia euroa. Lisäksi tappioita tulisi kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Euroopan keskuspankin kautta.

Suomen luottotappiot olisivat pahimmassa tapauksessa kokonaisuudessaan peräti viisi miljardia euroa. Jos Kreikka pystyy maksamaan takaisin osan lainoistaan, Suomen tappiot olisivat silti useita miljardeja euroja.

Vakuudet hyödyttömiä

Suomi on saanut monimutkaisen rahoitusjärjestelyn kautta Kreikalta ns. vakuuden. Valtiovarainministeriön mukaan sulkutilillä olevan Kreikan vakuuden arvo on noin 930 miljoonaa euroa. Suomi saa sulkutilillä olevat rahat, jos tietyt ehdot toteutuvat. Ehdot liittyvät siihen että Kreikka ei maksa velkojaan ERVV:lle.

Suomen valtiovarainministeriön nettisivujen tiedotteessa todetaan, että jos Kreikan valtio hoitaa ERVV-lainansa takaisinmaksun sovitun mukaisesti, palautuu vakuus ja sille kertynyt korko Kreikan pankeille, jotka palauttavat sen edelleen Kreikan valtiolle.

Valtiovarainministeriö ei ole kuitenkaan kertonut, mitä tapahtuu vakuuksille, jos Kreikka eroaa eurosta, jos Kreikan lainojen ehtoja muutetaan yhteisymmärryksessä muiden euromaiden kanssa tai jos Kreikalle myönnetään lisää ERVV-lainaa.

Nykyinen vakuus laadittiin edellisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd) vaatimuksesta. Vakuudet olivat sosiaalidemokraattien vaalilupaus edellisissä eduskuntavaaleissa. Kukaan muu euromaa ei ole halunnut käyttää vastaavia vakuuksia kuin Suomi.

Nykyinen valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) näytti eduskunnan äskettäisessä välikysymyskeskustelussa rehvakkaasti tiliotetta ja väitti paperin olevan Suomen Kreikka-vakuus.

– Edustaja Soini, tervetuloa hakemaan. Täällä on tää tiliote, jossa todetaan että yhdeksänsataayheksänkyt… yhdeksänsataakakskytyhdeksän miljoonaa kaheksansataakuuskyt… yheksänkuus tuhatta sataseitkytviisi euroa ja seitkytyhdeksän senttiä on tilillä ja yli 12 miljoonaa korkotuottoa. Tervetuloa hakemaan. Tässä on vakuudet, Rinne julisti eduskunnan puhujapöntössä.

Lähde. Iltasanomat



Bookkaa tämä



KariJuhani kirjoitti:
14/2/2015 22:39

Tuli elävästi mieleen tuosta Rinteen tiliotteen liehuttamisesta toveri Arhinmäen sateenkaarilipun liehutukset Moskovan stadionilla.
Ainoa merkittävä tapahtuma tuon tiliotteen liehutuksen aikana oli se, että valtionvelka ehti kasvaa ainakin 10 000 €urolla.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com