Tuhansia vuosia vanhat taideaarteet murskaksi

27/2/2015

Unesco vaatii hätäkokousta. Isis hakkasi vuosituhantiset patsaat murskaksi.

YK:n kulttuurijärjestö haluaa nopeita toimia tuhansia vuosia vanhojen taide-esineiden tuhouduttua Irakissa. Isis julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jolla taistelijat moukaroivat antiikin aarteita murskaksi.

Koraanin-tutkijioilla ja muilla apologeilla on kovasti töitä tänä aamuna kun Islamilainen Valtio (IS) on taas toiminut koraanin mukaan tuhotessaan Mosulin kaupungissa säilytyksessä olleita tuhansia vuosia vanhoja kulttuuriaarteita. Heidän mukaansa koraani käskee heitä tuhoamaan kaiken mikä ei ole Islamin mukaista.

Taas kerran kuulemme argumentin, jossa meille kerrotaan, että tämä ei ole oikeaa islamia.

Islam on näyttänyt viimein oikeat kasvonsa ja hieroo sitä länsimaisen sivistyksen naamaan. Hymyn pitäminen ja toisen posken kääntäminen vaatii ponnisteluja. Yksi näistä on myytin viljely jonka mukaan on olemassa tavallisia muslimeja ja ääri-muslimeja - ja että jälkimmäinen ryhmä näistä on niin pieni eikä edusta millään tavalla oikeaa islamia. Useimmiten todisteena tästä esitetään tilastoja maailman muslimipopulaatiosta.

Samalla perusteellahan Paavi olisi ääri-katolilainen. Suurin osa maailman katolilaisista on maallistuneita tapa-katolilaisia, jotka kuten kristityt kaikkialla, eivät juuri seuraile Vatikaanin opetuksia tai tulkitse ja sovella jokaista Raamatun ohjetta ja viittausta elämänsä päätöksissä.

Jokainen, joka on lukenut koraania ja kuuntelee IS:n Islamilaisen Valtion puheita tietää että IS on islamia puhtaimmillaan. Islamin puolustajilla kaikkialla on kova kiire valehdella ettei IS liity mitenkään heihin tai oikeaan islamiin - ja tämä keino näyttää valitettavasti toimivan - samalla tavalla kun toimivat Putinin väitteet, ettei Venäjällä ole mitään tekemistä Krimin vihreiden miesten kanssa - tahi Itä-Ukrainan kaivosmiesten kanssa.

Olettaisi, että suomalaisetkin taiteilijat sanoutuisivat irti tuhonnasta.

Niin ei kuitenkaan käynyt, kun islam teki vastaavan tempauksen aikoinaan Afganistanissa.

Tahti ei liene muuttunut.



Bookkaa tämä



KariJuhani kirjoitti:
27/2/2015 17:02

"Jokainen, joka on lukenut koraania" klikkaa kiireen vilkkaa "adressin" auki ja ........ ?

http://www.adressit.com/kun_kerran_koraani-raamattu_kannesta_kanteen_ylen_kanavalle



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com