Ode on viisas mies

28/2/2015

Jos kohta väärässä puolueessa.

Eduskunnasta luopuva kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) paljastaa tuoreessa kirjassaan, että puolueet ovat käyneet ”pitkälle meneviä neuvotteluja” rakennemuutoksista tulevalle vaalikaudelle. Kevään eduskuntavaalien jälkeen valtaan astuva hallitus tekee hänen arvionsa mukaan ”pakon edessä todella verisiä menoleikkauksia”.

Osmo Soininvaaran rankka arvio löytyy hänen tuoreesta Jäähyväiset eduskunnalle (Teos, 2015) -kirjastaan. Siinä hän avautuu politiikan pinnallistumisesta, eduskunnassa kokemastaan ”ikävästä ilmapiiristä” ja vuonna 2011 aloittaneen kokoomusjohtoisen hallituksen kehnosta kyvystä tehdä päätöksiä.

– Minulle oli painajaismaista puolustaa hallitusta, jonka olisin suonut kaatuvan. Hallitus ei sinänsä tehnyt mitään järin tyhmää. Sen huonoin puoli oli, ettei se tehnyt oikein mitään, vaikka maan tila huononi koko ajan, Soininvaara tuskailee.

Tämä hallituksen puolustamisen piina päättyi syyskuussa 2014, kun vihreät lähti ovet paukkuen maan hallituksesta sen vietyä Fennovoiman ydinvoimalan täydennysluvan eduskuntaan.

Vihreät oli siis yli kolme vuotta Kataisen ja Stubbin hallituksissa tekemässä päätöksiä, jotka eivät lähellekään aina olleet niitä parhaita. Erityisen ”nolona tapauksena” Soininvaara pitää osinkoverotuksen uudistamisen kanssa veivaamista.

– Tuosta vain päätettiin lopettaa osinkojen verottaminen ansiotuloina riippumatta osinkojen suuruudesta. Asianajajat, konsultit, yksityissektorin lääkärit ja kaikki ne, jotka ovat ymmärtäneet yhtiöittää sivutulonsa, olisivat päässeet noin 40 prosentin marginaaliveron piiriin, jolloin heidän veronsa olisivat alentuneet kymmenisen prosenttiyksikköä. Vaikka itsekin olisin ollut noita onnekkaita, en silti pitänyt tällaista hyväosaisten veronalennusta lainkaan oikeudenmukaisena. Hallitus ehti tämän hyväksyä, mutta se piti kaikessa hiljaisuudessa perua, kun kävi ilmi mitä oli tullut päätetyksi. Nolo tapaus, hän kirjoittaa.

Soininvaara on taustaltaan tilastotieteilijä, joka on hyvin perillä kansantalouden lainalaisuuksista. Hän ei tunnustaudu valtion budjettileikkausten suureksi ystäväksi näissä oloissa, mutta valtion valtava velkaantuminen, kestävyysvajeen hoitamattomuus ja yksittäisistä toimista etenkin kuntauudistuksen vesittyminen huolestuttavat.

– Menoleikkaukset ovat väärää politiikkaa laman oloissa, mutta muutakaan ei pian enää voi, kun pitkäaikaista sopeutumista edistäviä rakennemuutoksia on lykätty. Näistä on seuraavaa vaalikautta ajatellen tietääkseni käyty puolueiden välillä pitkälle meneviä neuvotteluja, mutta eduskuntavaaleihin mennään aivan toisenlaisilla ohjelmilla. Kun uusi hallitus pakon edessä tekee todella verisiä menoleikkauksia, tuntevat äänestäjät oikeutetusti tulleensa petetyiksi, yhteensä 20 vuotta kolmessa eri jaksossa kansanedustajana toiminut mies povaa.

Yksittäisistä ministereistä Soininvaara mätkii kirjassa varsinkin jääräpäisenä pidettyä Krista Kiurua (sd.) jopa yli tunnin pituisine monologeineen. Kehuja kerää varsinkin Helsingin kunnallispolitiikasta hänelle tuttu Jan Vapaavuori (kok.). Entinen asuntoministeri, sittemmin elinkeinoministeri olisi kelvannut myös pääministeriksi Alexander Stubbin (kok.) paikalle.

– Jättämällä Vapaavuoren valitsematta kokoomus käveli onnensa ohi. Olen erittäin monesta asiasta eri mieltä Jan Vapaavuoren kanssa – mehän olemme eri puolueissa – mutta hän olisi ollut valovoimainen puheenjohtaja, joka olisi osannut perustella kantansa niin, että myös asioista kiinnostuneet ymmärtävät, mitä hän sanoo. On se vihreänkin pakko tunnustaa, että oli kokoomuslaiselta asuntoministeriltä ryhdikäs teko panna kampoihin kehittyvien maakuntien miesten pyrkimyksille saada rahakkaita automarketkaavoja, arvio kuuluu.

Soininvaaran kirjassa on myös tukku ehdotuksia suomalaisen demokratian ja sen säännöllisesti toistuvien huipennuksien eli vaalien parantamiseksi.

– En kannata pitkien listojen järjestelmää, mutta kannatan sitä, että puolueet laittaisivat ehdokkaat puolueäänestyksen mukaiseen paremmuusjärjestykseen kertoakseen äänestäjille ehdokkaiden varteenotettavuudesta ja siitä, ketkä ovat mukana tosissaan ja ketkä täyte-ehdokkaina, yksi niistä kuuluu.

Ihmeelliseltä tuntuu se, että Vihreät teki linjansa vastaista politiikkaa näinkin pitkään.

Halllituskiima käveli ideologiaan perustuvan puolueen yli.

Varsinaisia takinkääntäjiä.

Lähde: US



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com