Mukavia sutkautuksia

28/7/2009

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen, Raimo Sailas ja kumppanit ovat väsäämässä budjettia. Valtio velkaantuu tänä vuonna kymmenen miljardia ja ensi vuonna kaksitoista.
Tämä on enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Valtio ottaa syömävelkaa. Se kattaa ensi vuonna neljäsosan menoistaan velkarahalla. 

Arhinmäki ja Heinäluoma haluavat lisää rahaa työttömyyden hoitoon. Kukapa ei haluaisi.

Heinäluoma haluaa elvytettävän ratahankkeita ja laivanrakennusta. Hyviä ajatuksia. Valitettavasti ne eivät vain lämmitä paperikoneiden duunareita eikä valkokaulustyöläisiä.
Arhinmäki vaatii kunnille rahaa nuorten työllistämiseen. 

Kumpikaan herroista ei tule maininneeksi, mistä rahat otetaan. Menoja on helppo keksiä ja oppositiossa on helppo räksyttää joutavia, mutta menojen rahoittaminen onkin jo huomattavasti vaikeampaa.

Samaan aikaan toisaalla:

Muutamissa Pohjois-Suomen vanhainkodeissa lopetetaan vanhusten iltapäiväkaffet ja pullat. Heiltäkö nämä miljardit ollaan lainaamassa? Miksi ne, jotka ovat kaikkein
 heikommassa asemassa ja kaikkein pienimpiä, joutuvat aina maksumiehiksi?

Miten homma hoidetaan?

Kahdentoista miljardin lainaaminen ei voi johtua lamasta vaan kysymyksessä on rakenteellinen ongelma. Ongelma on iso. Valtio käyttäytyy kuin tukkijätkä: törsää enemmän kuin tienaa. Kun ongelma on rakenteellinen, sitä ei voi ratkaista lisävelanotolla vaan rakenteita pitää muuttaa. Hallitus ei kykene siihen. Vaaleissakaan asia ei parane, sillä oppositiossa olevat sosialistit ovat yhtä munattomia tekemään täysremonttia kuin parhaillaan vallassa olevat oikeistopuolueet. Äänestämällä ei asiaan voi vaikuttaa.  

Valtiovarainministeriössä mietitään parhaillaan kuumeisesti, mitä veroja voidaan korottaa ja mitä julkisia menoja leikataan. Veronkorotus on huono väline. Verojen korottamien leikkaa ulutusta ja vähentää sitä kautta työllisyyttä. Kierre on valmis. 

Olen pitkään paasannut siitä, että Suomessa on huono media. Nyt se näyttää olevan myös kykenemätön. Missä luuraavat toimittajat, joiden pitäisi kiinnittää huomiota
valtavaan budjettivajeeseen? Ei media voi teeskennellä, ettei ongelmaa ole olemassa ja jos pistämme päämme pensaaseen, ongelma poistuu itsekseen. Media hehkuttaa
parhaillaan sitä, miten kuluttajien luottamus on palautumassa ja ihmiset ovat jälleen alkaneet ostaa tuotteita ja palveluita.

Vähänpä he tiesivät?

Kokoomus ajaa täyttä vauhtia päin seinää. Se pakoilee vastuuta. Äkkipysäys vaalien jälkeen on kokoomukselle myrkkyä. Kepun vastuunpakoilusta ei kannata edes puhua, sillä koko puolue on pelkkää vastuun pakoilua ja petkuttamista. Vai mitä mieltä olette kepun ja Nova Groupin suhmuroinnista?

Lupsakka maisterisjätkä ja median lemmikki Timo Soini taitaa tulla ja putsata pöydän.

Sitten vasta kusessa ollaan.

Mutta ehkä me pärjäämme mukavilla sutkautuksilla.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com