Miksi Yle sylkee suomalaisten silmille?

24/4/2015

Eiliset Ylen ”asiaohjelmat” Obs-debatt ja A-studio osoittivat, että Ylen ”asiaohjelmien” toimitukset eivät voi hyväksyä vaalien lopputulosta.

Miksi? Yle yritti puoli vuotta ohjeistaa miten suomalaisten tulisi äänestää apunaan gallupit ja studioihin raahatut päivystävät politiikan dosentit. Käsikirjoitukseen kuului, että tulevaa Kepun murskavoittoa hehkutettiin ja perussuomalaisten tulevaa rökälekatappiota pidettiin selviönä.

Suomalaiset äänestivät kuitenkin itsenäisesti eivätkä Ylen ohjeistuksen mukaisesti. Varsinaisena vaalipäivänä PS oli ykkönen 19,1 %.

Miksi?

Siksi, että kolmen viimeisen viikon suurissa vaalikeskusteluissa ja medioiden puoluepäivinä puhuttiin asioista eikä gallup-mielikuvista. Näissä perussuomalaisten vaaliteemoja ei voitu ohittaa eikä antaa niille toimituksellista tulkintaa. Äänestäjille selvisi mitä perussuomalaiset oikeasti ovat esittäneet.

Ylen täydellistä mahalaskua luotettavana toimijana yritetään nyt peitellä. Ylen ”asiaohjelmat” yrittävät leimata perussuomalaiset yhden asian liikkeeksi eli pelkästään maahanmuuton vastaiseksi ja perään lähetetään vielä viestiä, ettei tällaista porukkaa voi päästää hallitukseen.

Perussuomalaiset voittivat viimeisten viikkojen vaalikisan laajoilla asiaohjelmillaan. Yksi monista oli maahanmuutto ja sen aiheuttama lasku veromaksajille. Luotettaviin tilastoihin pohjautuneisiin laskelmiin perustuen paljastimme hintalapun olevan 700 miljoonaa euroa vuositasolla. On selvää, että äänestäjät miettivät pitääkö minun edelleen kiristää vyötäni, jotta nämä kustannukset voitaisiin kattaa.

Keskeisin vaaliteemamme oli suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn kohentaminen ja työllisyyden parantaminen. Tämä näkyy nyt selkeästi eduskuntapuolueiden kokoonpanossa. Ylen vaalikonevastausten pohjalta teollisuuden kilpailukyvyn kohentamista ja investointi-ilmapiirin parantamista pitää ykkösasiana puolueittain: PS 89,5 %, kokoomus 73 %, kepu 53,1 % SDP:n 26,5 % ja vasemmistoliitto 8,3 %. Tässä on selitys siihen, miksi perusuomalaisten menestys kumpuaa teollisuusduunareista.

Sen lisäksi perussuomalaisten sosiaalipolitiikka, puolustus- ja turvallisuuspolitiikka ja maaseutupolitiikka vaalilinjaukset saivat hyväksynnän kansalaisilta. Eurooppa-politiikan suunnanmuutoksen tarve kasvaa päivä päivältä, kun kansalaisille selviää, että eurontukipaketilla rahastavatkin pankkiirit. Näiden asioiden yhteisvaikutuksella ja perussuomalaisten kenttäväen väkevällä jalkatyöllä PS pystyi voittamaan viimeisten viikkojen vaalitaiston.

Kulunut vaalikausi ja käydyt vaalit osoittavat, että vapaan demokratian turvaamiseksi maassamme on turvattava Ylen lisäksi muidenkin tiedotusvälineiden toimintaedellytykset. Se on tärkeää, jotta suomalaiset voivat tehdä äänestyspäätökset asiapohjalta eikä pelkkien mielikuvien varassa.

Matti Putkonen
työmies

Perussuomalaiset rp.

Tyomies Putkosen maahanmuutolle antama hintalappu on väärä. Humanitaarisen maahanmuuton kustannuksista osa on harkinnanvaraisia, joten niistä ei ole tietoa saatavana. Putkosen esimerkkinä käyttämässä laskelmassa ei ole huomioitu ollenkaan rikollisuudesta aiheutuvia kuluja, kuten poliisien, tuomioistuinten ja lakimeisten kuluja. Koko summa asettuu matemaatikkomme Pauli Vahteran useiden laskelmien mukaan 1,5-2,0 miljardin haarukkaan. Humanitaarisesta ja/tai työperäisestä maahanmuutosta ei ole Suomelle mitään hyötyä. Meillä on 500 000 henkilöä omasta takaa työttömänä. En usko, että työperäisiä erikoisammattihenkilöitä ei löydy omasta takaa. Ja jos löytyy,  ja heitä tarvitaan, siihen ei ole apua siitä, että otetaan enenevässä määrin luku- ja kirjoitustaidottomia asukkaita synkimmästä Afrikasta työvoimapulaa paikkaamaan.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com