Katos vaan, Tossu oli nopea

30/9/2015

Oulun poliisilaitoksen edustalle on kerääntynyt noin 70 turvapaikanhakijaa osoittamaan mieltään.

Poliisin mukaan väki osoittaa mieltään majoitusolosuhteitaan vastaan.

Turvapaikanhakijat olivat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä Suomen Punaisen Ristin työntekijöille saamastaan ruoasta.

- Hiukkavaarasta he lähtivät marssimaan kohti Oulun poliisilaitosta, ja ovat nyt kerääntyneet poliisilaitoksen eteen osoittamaan mieltään, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Tapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Poliisi on ottanut yhden henkilö kiinni.

Näin kertoo Verkkouutiset.

Mielestäni tilanne on huolestuttava. Siksi ehdotan, että monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa innokkaasti puolustavat osoittaisivat nyt käytännössä puheittensa paikkansapitävyyden.

Kaikki kukkahattutädit voisivat vaikkapa Eva Biaudet´n ja Jari Tervon johdolla lähteä Ouluun sisäfilettä tarjoamaan ja pyytämään anteeksi SPR:n ala-arvoista toimintaa.

Ellei mitään tehdä, niin kohta ulkomailla lehdet kirjoittavat Suomesta ikävään sävyyn, ja Suomen maine kärsii.

Toivottavasti myös punavihreä ja suvaitseva media tuntee asian omakseen ja tekee oikeanlaatuisia juttuja.

Jotain tarttis siis pikaisesti tehdä.

Reijo Tossavainen

kansanedustaja evp. (ps)



Bookkaa tämä



esko kirjoitti:
1/10/2015 09:08

Paikallisessa aviisissa oli juttu jossa SPR pyytää ihmisiä vapaaehtoisiksi vastaanottokeskuksiin.

Kommentoin juttua siten että kaikki gurmee kokit ilmoittautuisivat heille jottei Oulun tapaisia juttuja tapahtuisi.
Lisäksi pyysin heitä jakamaan vastaanottokeskusten asukkaille kelpaamattoman suomalaisen perusruoan leipäjonon ihmisille.

Ei mennyt, ainakaan vielä, kommentti läpi.
KariJuhani kirjoitti:
1/10/2015 16:56

SDP 100 000 uutta työpaikkaa. SDP 100 000 uutta maahanmuuttajaa.

Tähän on tultu. SDP on hyvässä vauhdissa tavoitteensa saavuttamiseksi, mutta....

.... missä mättää, kun tulijoille ei Suomessa puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista tehty ruoka kelpaa?

Puuttuuko demarien ketjusta vielä ratkaiseva lenkki, että aikuiset miehet eivät ruikuttaisi tarjolla olevasta ruuasta?

Olisiko näiden nälkälakkolaisten pelastajana SDP taustainen suurtalouskokki, joka alalle valmistumisensa jälkeen asettui Saloon ja istuu nyt 200 valitsemamme päättäjän joukossa?

Manu, demari hänkin, tokaisi aikanaan. "Jottan tarttis tehrä" ja Manu oli jo silloin oikeassa.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com