Nyt otti ohrapuuro

30/9/2015

 Oulun Hiukkavaaraan hätämajoitukseen sijoitetut irakilaiset järjestivät eilen mielenosoituksen, jossa valitettiin huonosta ruoasta. Ruoantuottajan mukaan heille tehdään ruokaa toiveiden mukaisesti.

Heillä on jo parin viikon ajan ollut aivan oma ruokalista, koska emme voi tarjota heille samaa perusruokaa kuin koululaisille ja päiväkotilapsille, kertoo palvelutuotantopäällikkö Pauliina Värttö Oulun Serviisistä. Oulun kaupungin liikelaitos vastaa turvapaikanhakijoiden ruuasta.

Meille suomalaisille tutut keitot ja puurot sekä peruna eivät ole kelvanneet riisipuuroa lukuun ottamatta. Täysjyväriisinkin osalta olemme miettineet erilaisia vaihtoehtoja heille.

Mielenilmaisupäivänä keskiviikkona hätämajoitusyksikössä tarjottiin naudanlihakastiketta kasviksilla, salaattia ja riisiä. Tänään ruokalistalla on jauheliha-kasviskastike, riisi, kaali-ananassalaatti ja puolukkalisuke. Värtön mukaan kaikki ruoat tehdään laktoosittomana.

– Mielenilmaus tuli aivan puskista. Olemme koko ajan ottaneet toiveita huomioon. Meillekin, ruokahuollosta vastaaville tämä turvapaikkatilanne tuli aivan yllättäen kolme viikkoa sitten, Värttö kertoo.

SPR:n Oulun piirin puheenjohtaja Pertti Saarela kertoi eilen IS:lle, että monet Hiukkavaarassa tarjotut ruuat ovat olleet maitopohjaisia ja niistä on tullut monelle laktoosi-intoleranssivaivoja.

Peruskouluruoka maksaa keskimäärin kaksi euroa per annos Oulussa.

– Turvapaikanhakijoiden osalta pyrimme omakustannushintaan, joka kattaa raaka-aineet, valmistuksen ja kuljetuksen hätämajoituspaikkoihin.

Ruokaa kuluu paljon
Värttö sanoo, että perusruuan määrät eivät ole riittäviä hätämajoituksessa, vaan ruokaa kuluu huomattavasti enemmän.

– Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön.

Värttö kertoo kyselleensä Maahanmuuttovirastoltakin eri uskontokuntiin ja kulttuureihin liittyviä ruokasuosituksia, mutta sellaisia hän ei ole saanut.

– Sianlihaa, verta ja sisäelimiä emme ole tarjonneet heille uskonnollisista syistä. Suositus helpottaisi suunnittelua, mutta sellaista ei taida olla.

Mielenilmaus yllätti

Oulun Serviisi tekee päivittäin noin 40 000 ruoka-annosta. Maahanmuuttajien ruokahuoltokin on ollut mukana jo 12 vuotta.

– Mielenilmaus yllätti siinäkin mielessä, että meillä kuitenkin on kokemusta eri uskontojen ja kulttuurien ruokahuollosta. Emme tiedä vielä, mikä mielenilmauksen taustalla. Saattaisikohan johtua viikonlopun kalaruuasta, en tiedä, Värttö ihmettelee.

Mielenilmaisijat asuvat Hiukkavaaran hätämajoituksessa. Heille viedään ruokaa Hintan koulusta kolme kertaa päivässä. Aamupala sisältää yleensä jogurttia tai viiliä, juustoa, kananmunaa ja hedelmiä. Iltapäivän ruoka on riisiä ja kastikepohjaisia ruokia lisukkeineen. Iltapalaksi on tarjolla yleensä hedelmiä, lihaleikkeleitä ja kasviksia.

Lähde: Iltasanomat

Ennen muinoin kysyttiin:Miksi Jeppe juo? Nyt voidaan kysyä:Miksi Ahmed ei syö?



Bookkaa tämä



KariJuhani kirjoitti:
1/10/2015 20:10

Noille pask... Ahmedeille pitäisi näyttä jo ennen rajalinjan ylitystä pieni videonpätkä, miten täällä Suomessa on tapana aloittaa ruuantuotanto sontatalikko kädessä.

https://www.youtube.com/watch?v=FXvjO-6L3gs




Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com