Sveitsin armeijan ylipäällikkö varoittaa

27/12/2015

Sveitsin armeijan ylipäällikkö André Blattmann varoittaan yhteiskunnallisista levottomuuksista Euroopassa. Hän näkee kasvavaa aggressiivisuutta julkisessa keskustelussa ja räjähdysalttiiin vaaratilanteen.

Blattmann kirjoittaa, että vaara on huomattava: Terroriuhka kasvaa ja hybridisodat uhkaavat maailman rauhaa. Lisäksi meneillään on talouskriisi. Blattmann näkee myös pakolaisten ja maahanmuuttajien suuren vaellusliikkeen olevan uhka.

- Yhteiskunnallisten levottomuuksien mahdollisuutta ei voida sulkea pois, puheet julkisessa keskustelussa ovat muuttuneet vaarallisen aggressiivisiksi.

- Keitos muuttuu yhä tympeämmäksi.

Blattmann katsoo, että Sveitsin hyvinvoinnin perusta on pitkästä aikaa taas kerran joutunut kyseenalaiseksi. Hän muistutti viime vuosisadan molempien maailmansotien aikoihin vallinnutta tilannetta ja hän neuvoi Sveitsiä aseistautumaan.

Sveitsin poliitikot reagoivat armeijan ylipäällikön lausuntoihin ymmärrystä vailla ja he pitivät hänen varoituksiaan liioiteltuna.

Sveitsin armeija on jo vuosien ajan pitänyt harjoituksia, joissa lähtötilanteena ovat levottomuudet Euroopassa. Myös Economist -lehti varoitti jo kauan sitten yhteiskunnallisista jännitteistä.

Lähde: Schweiz am Sonntag



Bookkaa tämä



KariJuhani kirjoitti:
3/1/2016 21:28

"Britannian EU-kriittisen itsenäisyyspuolueen Ukip:in puheenjohtaja, europarlamentaarikko Nigel Farage pelkää joutuneensa salamurhayrityksen kohteeksi lokakuussa, britannialaiset tiedotusvälineet kertovat.

Faragen mukaan Ranskan poliisi sanoi, että hänen Volvoaan oli sabotoitu, kun autosta irtosi pyörä moottoritiellä kesken ajon Dunkirkin lähellä Ranskassa. Farage oli onnettomuuden tapahtuessa matkalla Brysselistä kotiinsa Kentiin."

http://yle.fi/uutiset/britannian_ukip-puolueen_johtaja_nigel_farage_epailee_joutuneensa_salamurhayrityksen_uhriksi/8568323



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com