Ramadan päättyi

21/9/2009

Tuhat rukoili ramadanin päättymisen kunniaksi Turkuhallissa

Turun Sanomat 20.9 2009 15:25:07

Arviolta tuhat Turun islamilaisen yhdyskunnan jäsentä kokoontui sunnuntaiaamuna Turkuhallin tiloihin yhteiseen rukoushetkeen islamilaisen kalenterin pyhän kuukauden ramadanin päättymisen kunniaksi.

Paastokuukauden päättymistä seuraava eid al-fitr -paastonpäättymisjuhla kestää kolme päivää. Juhlaa voi verrata kristittyjen joulun tai uuden vuoden juhlintaan.

Turkuhallista varatut tilat täyttyivät rukoilijoista äärimmilleen. Miesten puolella Business Clubin tiloissa osa rukoilijoista joutui seuraamaan tapahtumia ulkoa. Naiset osallistuivat rukoushetkeen videon välityksellä auditoriossa.

Eid al-fitr -juhlassa kaikilla on uudet vaatteet, erityisesti lapsilla. Vanhemmat antavat lapsille lahjan.

Turun islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtajaHussein Mohammed kertoi, että eid al-fitr- juhlalla kunnioitetaan ja rukoillaan Jumalaa.

Yhteenkuuluvuus ja veljeyden korostaminen on myös tärkeällä sijalla. Rukoushetken jälkeen juhlintaa jatketaan perheen ja ystävien parissa.


Samaan päivään sattui Turussa myös ilotulitus sekä juutalainen uusivuosi. Ramadanin päättyminen on näyttänyt kiinnostavan mediaa eniten näistä kolmesta juhlasta.

Hienoa, että yhdyskunnan naiset otettiin myös huomioon!

Aika kummallista, ettei feministejä kiinnosta "Naisilta pääsy kielletty" syrjintä, kun pelkästään audimiehen letkautus, toimittajan ohjastamana, sai aikaan valtavan älämölön ja miehen eron.

Nyt olisi tutkivilla journalisteilla se kuuluisa tuhannen taalan tilaisuus kysyä imaami Chodor Chebabilta, joka sivumennen sanoen vihkii 13 vuotiaita tyttölapsia avioliittoon muutamaa kymmentä vuotta vanhempien miesten kanssa, miksi muslimit syrjivät naisia. Veikkaan, ettemme saa lukea tästä aiheesta mitään yhdestäkään muslimeita hännystelevästä mediasta. Ja niitähän ovat kaikki mediat.

Autoja ei Suomessa Ramadanin kunniaksi poltettu - vielä. Ruotsin tuhoista kuulemme, jahka poliisit saavat poltettujen autojen määrät päivitettyä. Veikkaan, että ainakin Göteborgissa päästään keposesti yli sadan.

Allaolevasta linkistä löytyy saksalaisten tekemä dokumentti. Tekstitys on englanniksi.

Katsokaa:

http://www.youtube.com/watch?v=gt77xc8ESkE



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com