Vova on päällikkö

26/2/2016

Venäjän presidentti Vladimir Putin on käskenyt turvallisuuspalvelu FSB:tä tiukentamaan pakolaisvirtojen kontrollia.

Presidentti Putin sanoi tapaamisessa FSB:n kanssa, että on tarpeen vahvistaa otetta sekä Venäjällä että Venäjän alueen kautta Eurooppaan kulkevista pakolaisvirroista. Asiasta kirjoittaa uutistoimisto Tass.

Putin torjui syytöksiä, että Venäjä olisi edistänyt pakolaiskriisin syntyä. Putinin mukaan "niin sanottu pakolaiskriisi" syntyi jo ennen kuin Venäjä aloitti terrorisminvastaisen operaationsa Syyriassa.

Suomi on neuvotellut Venäjän kanssa itärajan yli tulevan turvapaikanhakijoiden tulon pysäyttämisestä. Venäjä on tähän asti sanonut, ettei se voi estää halukkaita matkustamasta Suomeen.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) oli Putinin lausuntoon tyytyväinen. Hän sanoi Twitterissä odottavansa, että presidentin kannanoton vaikutukset näkyvät itärajalla.

– Neuvottelut jatkuvat kunnes tilanne normalisoituu, Orpo totesi.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Ylelle, että Putinin lausunnossa on juuri sen suuntaisia asioita joita Suomi on keskusteluissa nostanut esiin.

– Tähän laittomasti Suomeen tulevaan pakolaisvirtaan heidänkin pitäisi puuttua, Sipilä sanoi.

Viime päivinä on näkynyt merkkejä, että Venäjän linja voi olla muuttumassa. Venäläinen uutistoimisto FlashNord uutisoi, että FSB on pidättänyt Suomeen pyrkineitä turvapaikanhakijoita Kantalahden kaupungissa Murmanskin alueella. Uutistoimiston mukaan pidätettyjen joukossa on 26 afganistanilaista.

Pohjoisille rajanylityspaikoille on viime aikoina tullut muutama henkilöauto päivässä täynnä turvapaikanhakijoita. Itärajan yli on tullut ihmisiä yli 30 maasta.

Lähde: STT

Vovan on helppo sanoa käskeneensä FSB:tä tiukentamaan kontrollia. Sattuu nimittäin olemaan niin, että Venäjän lain mukaan FSB:n yläpuolella on yksi mies. Hän on Vladimir Putin.

Mitä tulee Petteri Orpon ja Juha Sipilän kommentteihin, niin molemmat käyttivät termä "laiton maahantulija" tai "laiton siirtolainen" radiohaastatteluissa.

Jos herrat kerran tietävät, että tulijat ovat laittomisa, niin miksi ministerit rikkovat lakia.

Sipilällä ja vielä vähemmän Orpolla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on todellisuudessa hoitanut hommat Putinin kanssa.



Bookkaa tämä



Jarppa kirjoitti:
27/2/2016 05:39

Sisäministeri Orpo tekee sitä mitä tähänkin asti, eli jatkaa aktiivista odottelua.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com