Ruotsin poliisi varoittaa

28/4/2016

Göteborgissa asuva konstaapeli Peter Larsson on rikkonut hiljaisuuden ja tuonut julkisuuteen perusteellisen arvion maahantulijoiden rikollisuudesta Ruotsissa.

Hän kertoo, että vaikka tilanne on ollut kohtuullisen rauhallinen kylmien säiden aikana, niin ongelmat tulevat pahenemaan, kun lämpimät säät palaavat.

Larsson vertaa Ruotsia painekattilaan. Poliisien keskuudessa oleva syvä turhautuminen ja irtisanoutumiset yhdistettynä matujengien väkivaltarikollisuuteen tulevat johtamaan kesällä ylikiehumiseen.

Hänen mukaansa kaoottinen kesä alkaa pian, sillä laittomat maahantulijat, jotka ovat terrorisoineet Ruotsin suurimpia kaupunkeja, alkavat taas hillua.

Norjan suurimmalle sanomalehdelle Aftenpostenille haastattelun antanut konstaapeli Larsson sanoi, että marokkolaiset nuoret tunkeutuivat Euroopan unionin alueelle Espanjan kautta ja suuntasivat suoraan Ruotsiin. Useimmat heistä asuvat Göteborgissa ja Tukholmassa.

Tulijat eivät pelkää viranomaisia.

- Ryhmä on immuuni rangaistuksille, eivätkä he välitä pätkääkään, jos heidät pidätetään. Ruotsi on äärimmäisen naivi antaessaan tulijoille turvapaikan valehdellun iän perusteella, jotta heitä ei voida rangaista, jos he tekevät rikoksia, konstaapeli sanoi.

- Kun pidätämme heitä, he välttyvät rangaistuksilta. Ruotsin ei ole tarkoitus olla vastuussa Marokon nuorisorikollisista. He ovat täällä vain tekemässä rikoksia, eivät hakemassa turvapaikkaa.

Maahantulijat ovat syyllistyneet niin vakaviin rikoksiin, että poliisilla ei ole juuri aikaa tutkia pienempiä rikoksia.

Selvittämättä on 24 jengimurhaa, ampumisia ja törkeitä pahoinpitelyjä. Larssonin mukaan tavallisia rikoksia tutkitaan hyvin harvoin.

Konstaapelin rohkeat lausunnot ulkomaalaisessa sanomalehdessä voivat aiheuttaa hänelle hankaluuksia Ruotsissa, jossa poliisi ei enää edes julkaise rikoksista epäiltyjen tuntomerkkejä rasistiksi leimautumisen pelossa.

Lähteet: Aftenposten, Breitbart



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com