Suomeen suunniteltavien moskeijoiden rahoitus

28/7/2016

Ulkomainen rahoitus moskeijoille voitaisiin väliaikaisesti kieltää, sanoo Ranskan pääministeri Manuel Valls. Hän sanoo Le Monde -lehden haastattelussa olevansa ”avoin” ajatukselle. Valls sanoi myös, että moskeijoihin tulisi hyväksyä vain Ranskassa koulutettuja imaameja.

Esimerkiksi Itävallassa ulkomailta tuleva rahoitus moskeijoille on kielletty. Kiellolla haluttiin torjua ääriajattelun leviämistä.

Ranskassa tehtiin tällä viikolla jälleen terrori-isku, kun kaksi miestä hyökkäsi kirkkoon ja surmasi papin. Valls kuvaili haastattelussa toisen hyökkääjän vapauttamista epäonnistumiseksi. Mies oli ollut vapaalla jalalla elektronisen tunnistelaitteen kanssa, vaikka odotti oikeudenkäyntiä terrorisyytteistä.

– Tuomareiden täytyisi omaksua uudenlainen lähestymistapa, jossa tapauksia katsottaisiin yksittäisesti, Valls sanoo.

Samalla hän kuitenkin painotti, että tuomareita ei voida syyttää terrori-iskusta.

Lähde: STT - boldaus minun

Vähä vähältä eurooppalaiset maat antavat lisää askelia islamisteille.

Jollei Suomessa muu auta, niin uskonnonvapauslaista on poistettava islam kokonaan.
Se ei ole mikään uskonto vaan poliittinen, sekasortoinen, rasistinen, yhteiskunnallinen ja sosiaalipoliittinen liike, joka on äärimmäisen vaarallinen ja vahingollinen kaikille niille maille ja asukkaille, joihin islam tunkeutuu.

Jos Suomessa olisi kunnon hallitus, eikä Merkelin-Sipilän hallitusta, niin vielä voisimme tehdä jotakin.

Kohta emme enää voi.

Kun muaddin huuto kajahtaa öisin, on noustava ja käännettävä perse Mekkaan.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com