Puheeni itsenäisyyspäivänä 6.12.2016 Muurlassa

6/12/2016

Arvoisat juhlavieraat

Itsenäisyyspäivänä on tapana muistella menneitä. Niin minäkin aion nyt tehdä.

Ennen Suomen valtiollisen itsenäisyyden saavuttamista kansallisuusaate oli kulkenut rajuna puhurian läpi Euroopan. Oli syntynyt liike, joka johti uusien kansallisvaltioiden syntyyn. Suomessa väkevä itsenäisyysliike oli voimissaan jo 1800-luvulla ja se näkyi sekä politiikassa että tieteessä ja taiteessa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen rajoja piirreltiin Euroopassa uusiksi. Suomalaiset ottivat hetkestä vaarin ja maamme itsenäistyi suuren hyökyaallon mukana.

Kun puhutaan itsenäisestä Suomesta tarkoitetaan yleensä toista maailmasotaa. Suomi joutui tahtomattaan mukaan, kun kaksi diktatuuria, kansallissosialistinen Saksa ja kommunistinen Neuvostoliitto päättivät jakaa Euroopan keskenään.

Hitler ja Stalin päättivät Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa, että Suomi, Baltia ja osa Romaniaa kuuluvat Neuvostoliitolle.

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen vuonna 1939. Suomi ei antautunut vaan torjui hyökkäyksen. Kovimman hinnan sodasta kantoivat karjalaiset, jotka joutuivat lähtemään kaksi kertaa kotiseudultaan sotaa pakoon. Eivätkä vain aineelliset menetykset, vaan ennen muuta inhimilliset kärsimykset olivat suunnattomia. Lähes jokaisesta perheestä joku kaatui, joku haavoittui.

Suomi hävisi sodan, mutta voitti rauhan. Sodan sekasorron jälkeen Suomi oli edelleen itsenäinen valtio. Me olimme isäntänä omassa maassamme.

Minulla on isän puolelta karjalaiset sukujuuret. Tein aikoinaan sukututkimuksen ja pääsin vuoteen 1480 saakka, josta löytyi suvun kantaisä Tahvo Äyräväinen, joka oli ammatiltaan lampuoti eli vuokraviljelijä.

Isäni ei koskaan puhunut sodasta, enkä totta puhuen siitä häneltä kysynytkään, vaikka hän  oli mukana taisteluissa talvisodan alkamisesta jatkosodan loppuun saakka. Katselin toki itsenäisyyspäivän lähetyksiä televisiosta ja taisin käydä muutaman kerran seppeleenlaskutilaisuuksissa, mutta itsenäisyyden olemus ei tullut, kuten nykyään sanotaan, iholle.

Mutta sitten – vuonna 1994 ilmestyi jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin Kenraalin testamentti. Kirjan mottona oli kenraalin ajatus:

”Suomi on hyvä maa. Se on puolustamisen arvoinen. Ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa.”

Minulla oli tilaisuus tavata Adolf Ehrnrooth kaksi kertaa. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Salossa, jossa kenraali oli vaimonsa tanskalaissyntyisen kreivittären Karin-Birgitten kanssa kirjansa myynnin edistämismatkalla kauppakeskus Plazassa.

Vanhempia miehiä oli kertynyt kadulle saakka ulottuvaksi jonoksi. Tunsin monet heistä ja kysyin, oletteko te ostamassa kenraalin kirjaa. He myönsivät näin olevan ja kertoivat olleensa aikoinaan taistelemassa Äyräpää-Vuosalmella kenraalin johtamassa Jalkaväkirykmentti seitsemässä, joka tunnetaan paremmin Tyrjän rykmentin nimellä. Tuohon rykmenttiin myönnettiin 13 Mannerheim-ristiä, selvästi enemmän kuin yhteenkään muuhun.

Yhdellä jonottavista miehistä oli mukanaan muutaman vuoden takaisia valokuvia vanhalta sotatoimialueelta. Hän halusi minun lahjoittavan ne kenraalille, kun tiesi, että haastattelen kenraalia. Näin tapahtui ja tuona hetkenä minulle valkeni, mitä itsenäisyys suomalaisille merkitsee. Nuo kymmenet salonseudun miehet olivat toiminnallaan varmistaneet omalta osaltaan sen, että meillä on itsenäinen Suomi. Veteraanit nousivat silmissäni hetkessä arvoon arvaamattomaan.

Suomi ja suomalaiset ovat käyneet kovat koulut sodanjälkeisistä vuosista nykypäivään. Maailma muuttuu ja teknistyy sellaista vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä. Suomessa elettiin vuosikymmeniä sodan jälkeen valtaisaa kasvukautta, joka huipentui muutaman suuren yhtiön maallemme tuomaan hyvinvointiin.

Viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana tummia pilviä on noussut Euroopan ja koko maailman ylle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi syksyllä, että Suomen turvallisuusasema on muutaman pilarin varassa. Niihin kuuluvat kansallinen puolustus ja turvallisuus, länsi-integraatio ja kumppanuudet sekä toimivat Venäjä-suhteet.

Niinistön näkemys on oikeutettu. Itämeren alueen turvallisuustilanne on heikentynyt. Ukrainan ja Krimin konfliktit jatkuvat, Syyriassa sota jatkuu ja Turkin kehitys huolestuttaa. Arkiturvallisuus alkaa olla Euroopassa uhattuna, koska näyttää siltä, että terrorismi on tullut Eurooppaan jäädäkseen. Maailma, Suomi mukaanlukien, on aikamoisissa ongelmissa, joita poliitikot eivät jostain syystä näytä kykenevän ratkaisemaan.

Palataan Venäjään, rajanaapuriimme. Muutamat suomalaiset poliitikot ovat arvostelleet Venäjän toimia hyvin avoimesti ja suorasukaisesti. He unohtavat realiteetit.

Presidentti Juho Kusti Paasikivi totesi aikoinaan, että Suomi ei voi muuttaa maantiedettä. Meillä on yhteistä rajaa suurvallan kanssa tarkasti sanoen 1 342 kilometriä. Paasikivi antoi rivien välistä ymmärtää, että Venäjä, tuolloinen Neuvostoliitto, pitää ottaa Suomen politiikassa huomioon. Paasikiven oppi ei ole vanhentunut vaan se on edelleen realiteetti.

Suomen ei pidä käpertyä, mutta ei meidän kannata rinta rottingilla olla ensimmäisten joukossa syöksymässä suin päin mukaan uusiin haasteisiin. Kannattaa fundeerata, kuten eräs Turun satamassa työskennellyt mies on sanonut.

Suurien suunnitelmien sijasta minusta olennaista on suunnata mielenkiinto perusasioihin, palata juurille ja turvata vakaa elämänmeno.

Ajatuspaja E2 julkaisi alkukeväästä raportin – Kenen mitta on täysi – joka kertoo Suomen yhteiskunnallisesta ilmapiiristä.

Raportti on kaunistelematon. Sen mukaan merkittävä osa kansalaisista on tyytymättömiä, kantaa huolta eriarvoistumisesta ja kokee elämänmenonsa turvattomaksi. Oma koulutus ja ahkeruus ei enää takaa riittävää toimeentuloa. Suomi, kuten koko Eurooppa on jakautumassa elämäänsä tyytyväisiin menestyjiin ja toisaalta tyytymättömiin, pettyneisiin ihmisiin.

Parin viime päivän ikävät uutiset Imatralta kertovat, että yhteiskuntamme pitää kiinnittää erityistä huomioita tulevaisuuden tekijöihimme, nuoriin ihmisiin. Vaikka suurin osa heistä  voi hyvin, on kolmanneksella nuorista ongelmia siirtyä koulutukseen ja edelleen työelämään. Suomi näyttää tässä kehityksessä olevan Pohjoismaiden häntäpäässä.

Vuoden 2015 nuorisobarometrin mukaan 56 prosenttia nuorista tuntevansa kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuonna 2012, kolme vuotta aiemmin, vastaava luku oli 76 prosenttia. Lasku on huikea, suunta on huono ja näen tässä kasvualustan tuleville ongelmille.

Suomi ei ole ainoa kansakunta, joka näyttää olevan jakautumassa kahtia, vaan samanlaisia ilmiöitä on havaittavissa muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Kun osattomaksi itsensä kokevat ihmiset aktivoituvat, seurauksia on vaikea ennakoida.

Tyytymättömyys kuuluu luonnollisesti demokraattiseen yhteiskuntaan. Tyytymättömyys saattaa olla myös rakentavaa, jos se aktivoi kansalaisia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Suomalainen yhteiskunta on jännitteistään huolimatta edelleen vakaa ja toimiva. Monet asiat ovat Suomessa hyvin.

Minun ikäisteni sukupolvi ei ole koskaan kokenut sotaa. Toivottavasti päättäjillämme on älyä ja malttia huolehtia siitä, ettei seuraavienkaan sukupolvien tarvitse sotaa nähdä.

Hirveämpää asiaa ei maailmassa ole.

Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää.



Bookkaa tämä



Timo kirjoitti:
6/12/2016 22:28

Täyttä asiaa ja sen ajan henkeä. Oma isäni oli syntynyt 20 ja vanhempi veli kaatunut talvisodassa, ei niistä mitään puhuttu....
50000 kirjoitti:
8/12/2016 13:27

Onneksemme Suomen itsenäisyys taistelut käytiin silloin aikanaan, vaikka koskaan ei voi sanoa sodasta, että onneksi.

Jos Itsenäisyys taistelut käytäisiin, nyt ei nimike olisi itsenäisyystaistelu.

Nimike olisi paljon rumempi. Niin ruma, etten kirjoita sitä tähän.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com