Yle Senaatintorilla

31/12/2016

Katselin eilen jonkin aikaa ennen vuoden vaihtumista Yleä, joka lähetti suoraa ääntä ja kuvaa Senaatintorilta.

En tunnistanut ohjelmaa omakseni.

Paskat olivat bileet. Sen takasi jo piispa Irja Askola, joka lässytti jälleen kerran jotain sellaista, joka ei kirkonihmisen suuhun Suomessa pitäisi sopia.

Bileetkin olivat paskat.

Mokuylistystä, yhdentekevää, huonoa tai ärsyttävää musiikkia, yleisössä Suomea tuhoavia tuhansia keharimaalaisia, tungosta, känniläisiä ja lopuksi banaali ilotulitus.

Satavuotista itsenäisyyttä pitäisi juhlia mieltä kohottavasti ja arvokkaasti, eikä tuollaisella pinnallisella basaarimenolla, perseen ketkutuksella ja tyhjänpäiväisellä elämöinnillä. Koko Senaatintorin tapahtumalta puuttui sielu, tunne ja arvokkuus.

Jos juhlinta jatkuu koko vuoden tämänkaltaisena, en tule osallistumaan mihinkään viralliseen juhlaan, jonka ainoa tarkoitus näyttää olevan lemmikkien esittely.

Jokainen tekee omat päätöksensä, mutta minä en ole tekemisissä näitten elättien kanssa. Enkä yhdenkään sellaisen ”suomalaisen” kanssa, joka käy näissä tilaisuuksissa ja hyysää sosiaalijärjestelmää väärinkäyttäviä pellejä.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com