Miksei asioista puhuta...

28/1/2017

Miksei asioista puhuta
Niiden oikeilla nimillä
Kuten esimerkiksi
Talo, auto, savuke ja veikkauskuponki.

Sitä sopii aanailla.

Tiedättekö te, mikä on Planeetta Maan suurin ongelma?

Kyllä te tiedätte, kun olette fiksuja ihmisiä.

Kerrataan.

Planeetta maan ylivoimaisesti suurin ongelma on väestöräjähdys. Mutta miksei siitä puhuta? Siksei puhuta, kun ollaan niin jumalattoman suvaitsevaisia.

Väestön kasvu on laantunut sivistysmaissa, jopa Kiinassa, jossa noudatettiin 70-luvulta alkaen yhden lapsen politiikkaa. Takaisin normaaliaikaan – jos se sitä on – palattiin jokin vuosi sitten.

Suvaitsevaisia ollaan siksi, koska muslimeja, mierolaisia ja afrikaanoja ei saa loukata. Heille voi tulla paha mieli.

Väestön kasvu ei ole kenenkään hallittavissa Aasian muslimimaissa (naisten kohduilla me valtaamme koko maailman) eikä Afrikassa.

Holtiton Maan väestönkasvu on johtanut 2000-luvun kansainvaelluksiin, nälänhätiin, sotiin, kasvien ja eläinten sukupuuttoon kuolemiseen, Planeetta Maan voimakkaaseen eroosioon, saastumiseen ja tietysti ilmastonmuutokseen (josta sentään puhutaan, vaikkei kunnon tuloksia juuri saada).

Tästä aiheutuu ongelmia

Ongelmia ei olisi, jos muslimit pysyisivät omissa maissaan ja mierolaiset pysyisivät Afrikassa. Mutta kun eivät pysy, koska eivät välitä demokratiasta ja yleensä mistään muustakaan tuon taivaallista.

Ongelmaväestö muuttaa Europpaan lihapatojen ääreen, ja poliitikot kaikissa maissa taputtavat karvaisia käsiään. Amerikkaankin pääsi ennen, ei tosin suhteutettuna näin kauheita määriä kuin Eurooppaan, mutta eipä pääse enää. Muudan herra Trump pani rajat kiinni eli teki sen, mihin sisäministeri Petteri Orpo ei kyennyt, eikä uskaltanut tehdä, vaikka hänellä olisi ollut Suomen kansan tuki. Häpeä, Orpo!

Mr. Trumpia kauhistellaan tällä hetkellä kaikkialla Planeetta Maalla.

Voi heitä, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät. Tarkoitan mielenosoituksissa mellastajia. Järjetöntä sakkia.

Muslimien pyhä kirja, koraani, sanoo, että muslimien tarkoitus on vallata koko Maapallo. Kun valtaus on onnistunut ja muiden uskontojen tunnustajat tapettu, seuraa Maailmanloppu.

Suomessa, tässä hyödyttömien idioottien maassa, ollaan kouhoja. Kehitys on nähtävissä, mutta poliitikot seisoskelevat kädet taskuissa ja kaivelevat muniaan (miespuoliset), eivätkä saa aikaiseksi.

Miksi eivät saa aikaiseksi?

Koska he ovat munattomia ja pelkäävät.

He pelkäävät muiden maiden johtajien reaktioita. Omasta kansasta he veisaavat virrestä viis. Hävetkää.

Millainen on Suomen tilanne

Suomi kulkee, kuten lähes kaikki Euroopan maat, kohti katastrofia.

Useampi kuin yksi lapsi kymmenestä syntyy Suomessa maahanmuuttajataustaiselle äidille. Lapsiluku heijastelee lähtömaan syntyvyyslukuja, vaikka jääkin jonkin verran alemmaksi. Somaliassa asuvat naiset synnyttävät kotimaassaan tyypillisesti kuusi lasta ja Afganistanissa asuvat viisi.

Suomalaiset äidit saavat keskimäärin 1,7 lasta. Jotta Suomi pysyisi suomalaisena, lapsia pitäisi syntyä 2,1 per suomalainen nainen.

Suuret ikäluokat

Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten suuria ikäluokkia syyllistettiin siitä, että heidän eläkkeensä maksavat heidän jälkeensä syntyneet pienet ikäluokat. Nyt suuret ikäluokat kuolevat hiljalleen pois.

Mitä sitten tapahtuu?

Kun suuret ikäluokat poistuvat pelikentältä, Suomen väestön vaihtuminen kiihtyy valtaviin mittoihin. Tilannetta pahentaa haittamaahantulo, joka karkottaa nuoria korkeasti koulutettuja ihmisiä Suomesta pakoon. Tilalle saamme mierolaisia, jotka eivät osaa lukea – edes äidinkieltään – ja jotka eivät tule koskaan elämänsä aikana tekemään tuottavia töitä.

Entäpä sitten? No, tästä seuraa, että Suomen eläkejärjestelmä romahtaa, koska eläkkeiden maksajia ei enää ole. Samoin Suomen talousjärjestelmä romahtaa.

Hyvin laiha lohtu on se, että Tukholma ja Ruotsi on siinä vaiheessa jo muuttunut asfalttiviidakoksi, jossa pätevät viidakon lait. Poliisia ja puolustuslaitosta ei Suomessa enää meidän tuntemassamme muodossa ole olemassa.

Onnea Sipilä. Onnea Orpo. Onnea Soini.

Miksi te teette meille, suomalaisille, tämän?



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com