Meriniityn kuutio

24/4/2017

Salon Seudun Sanomat uutisoi tänään Salo IoT Parkin avointen ovien päivästä. Hulppeat tilat kiinnostivat satoja salolaisia.

Yleisöä kierrätettiin puolitoista kilometriä vajaan tunnin ajan pitkin 95 000 neliöistä rakennusta. Salo IoT jatkaa kierroksia vielä huomenna keskiviikkona klo 12-19 välisenä aikana.

Kaiken maailman viisaat neropatit ovat haukkuneet hanketta tukevia luottamushenkilöitä kuukausikaupalla kompleksin ostamamisesta osakeyhtiölle, jossa Salon kaupunki on mukana 4,5 miljoonan euron panoksella.

Ennen kuin osakeyhtiötä on ehditty kunnolla perustaa, Osaamiskeskittymään on ilmaantunut kuin tyhjästä 325 työpaikkaa. Lisää on tulossa.

Punavihreät poliitikot tekivät Salossa asialla politiikkaa. Yksinkertaisia höynäytettiin, koska he antoivat itseään höynäyttää ja tulos oli se, että salolaiset heräsivät 10. huhtikuuta Punaiseen Saloon. Jotkut heräsivät puolestaan muista syistä johtuen jossain muualla kuin kotonaan.

Ne valtuutetut, joita muuan laitapolkua tallaava siipiveikko, Punainen Taavi, nimittää piilorasisteiksi, hävisivät vaalit. Törkeää nimittelyä Punaiselta Taavilta isänmaallisia suomalaisia kohtaan.

Lisää on tulossa.

Työpaikkoja ja totuutta.



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
25/4/2017 16:49

Hulppeat tilat ovat ainoastaan päärakennuksessa.

Ne kuulemma olivat loistavat. Tämän kehun antoi henkilö joka on luotettava ja on suhtautunut kriittisesti hankkeeseen.

Itse en valitettavasti pääse, kun olen töissä, loma loppui eilen.

Perussuomalaisten vaalitappioon kunallisvaaleissa vaikutti eniten valtakunnan politiikka.

Minun ääneeni vaikutti myös Perussuomalaisten paikallispolitiikka, jossa ei yksikään esimiesportaan työntekijä saanut potkuja.

Sen sijaan työntekijä portaan työntekijöitä sai potkut ja kaikki Yt-menettelyt eivät sujuneet niinkuin kuuluu.

Suurin vaikutus oli valtakunnanpolitiikalla.

Äänestin tyhjää, mutta ääntäni ei saanut kukaan muukaan.

Seuraavaksi katsotaan maakuntavaalit. Niissä ei ruotsinkielen vapautus kokeilu yksistään riitä ääneen, vaan tarvitaan kyllä muuta kuin murusia.

Toivottavasti IoT hanke lähtee hyvin ja nopeasti vetämään.
Tuukka Kahila kirjoitti:
26/4/2017 10:09

Kirjoitat mm näin:
"Ennen kuin osakeyhtiötä on ehditty kunnolla perustaa, Osaamiskeskittymään on ilmaantunut kuin tyhjästä 325 työpaikkaa. Lisää on tulossa."

Eli olet sitä mieltä, että tuolla jo valmiiksi olleet työpaikat ovat ilmaantunett tyhjästä ja tämän kaupan johdosta tai seurauksena? Avoimen viestinnän kannattajana lienee paikallaan muotoilla tuota tarkoituksenmukaista lausetta hieman uudelleen. Nuo työpaikat ovat olleet olemassa jo jonkin aikaa tuolla noiden kattojen alla. Nyt odotellaan uusia. Siis aidosti uusia työpaikkoja, jotka eivät siirry Salon sisällä paikasta a paikkaan b.




Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com