Haukkaa Vappua!

29/4/2017

Verottajan uuden ohjeistuksen mukaan maksuton ruokailu ei ole enää mahdollista vapaaehtoistoimijalle vaan se katsotaan veronalaiseksi tuloksi. Verottajan uuden linjauksen mukaan lounasta tai illallista korvaava ateria on veronalainen ateriaetu, jos se on vastike tehdystä työstä.

Tällöin henkilön tulisi itse ilmoittaa verottajalle veronkannon yhteydessä saamastaan etuudesta. Poliisikansanedustajamme Mika Raatikainen vaatii, että tuloverolakiin täytyy lisätä veronalaisuutta koskeva poikkeus. Ateriaetu on säilytettävä.

Raatikainen nostaa esimerkiksi Eläkkeensaajien Keskusliiton jäsenyhdistyksen, jossa on noin 6 500 vapaaehtoista. He tekevät arvokasta työtä vanhusten parissa mm. auttaen ulkoiluttamisessa. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä on puoli miljoonaa vapaaehtoista.

– Nyt kaavaillut veroseuraamukset voivat aiheuttaa sen, että vapaaehtoiset lopettavat arvokkaan työn tekemisen. Tämä voi myös johtaa siihen, että palvelutaloissa ylijäämäruoka joudutaan heittämään biojätteeseen sen sijaan, että sitä tarjottaisiin vanhuksia ulkoiluttaville vapaaehtoisille, Raatikainen sanoo.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com