Perussuomalaisten vaikea ja helppo valinta

25/5/2017

"Suomalaiset ovat erittäin, erittäin itsepäisiä ihmisiä…” Näillä sanoilla NL:n ulkoministeri Molotov luonnehti aikoinaan sodan jälkeen suomalaisia.

Lausahdus liittyy kenraalieversti Ždanovin erääseen neuvostojohdon kokouksessa päästämään kommenttiin siitä, että ”Suomi on niin hyvä maa” ja että ”se olisi pitänyt ottaa…”

Molotovin vaivaantunut vastaus liittyi selitykseen siitä miksei suomalaisia olisi kannattanut ”ottaa heitä”. ts. miksei Suomea valloitettu (Milovan Djilas).

Huokaus osoittaa, että Stalin ja neuvostojohto oli oppivaista – kaksi sotaa opettaa diktaattoriakin.

Tässä tiivistyy suomalaisen demokratian ydin. Olemme omapäisiä. Meille ei sanota mitä meidän pitäisi tehdä. Ei kannata. Se on nähty jopa tottelevaisen ja kiltin Keskustapuolueen puoluekokouksissa, jossa johto on yrittänyt juntata omia asioitaan lävitse. Ei ole onnistunut. Päsmäröinnistä tai epätoivoisista puhelinkampanjoista on yleensä seurannut vastakkainen reaktio.

Sama koskee maan ainoan tosi demokraattisen puolueen kokousta Jyväskylässä. Meillä ei kannata jyrätä tai juntata. Meillä ei väkeä ”suodateta”. Puolueen ääntä ei käytä mikään suljetun piirin suosikki. Kaikki saavat äänestää ja jokaisella on puheenvuoromahdollisuus. Ihmisiin luotetaan yhtä paljon kuin valtiollisissa tai kunnallisissa vaaleissa.

Siinä jyllää PS:n voima.

Ei ihme, että tällaista puoluetta pelätään ja sen ahdinkoa odotetaan kuin taivaallisen Jerusalemin ilmestymistä.  

Wanhojen puolueiden odotukset

Wanhat puolueet odottavat vesi kielellä sitä, että PS:n suora demokratia epäonnistuisi. Että syntyisi repeämiä, ”enemmistöjä” ja ”vähemmistöjä”, tai ”vähemmistön enemmistöjä”. Toivotaan sitä, että toiveisiinsa pettynyt puoli antaisi ilkeitä otsikkoja iltapäivälehdille, piehtaroisi skandaaleissa, repisi pelihousunsa ja marssisi pois. Voi sitä vahingonilon draamaa!

Eräässä entisessä työväenpuolueessa on jo valmistauduttu puheiden mukaan siihen kuinka epäilevät tuomaat ja perussuomalaisissa harhailleet lampaat otetaan vastaan takaisin ”vanhoina tovereina”.

Puolueiden seraljeissa nyökytellään päitä.

Vallan kammareissa nähdään märkiä päiväunia siitä miten perussuomalainen puolue tuhoutuu. Toisaalta: puolueella on myös omia puistotätejä, jotka haluaisivat, että johtajat valittaisiin ”kypsästi” ei lapsellisesti (?).

Turhaan.

Demokratia voittaa aina. Ihmisiin kannattaa luottaa. Suoran demokratian voima on siinä, että kaikki pääsevät vaikuttamaan. Ensin keskustellaan. Sitten väitellään. Ja lopulta aito enemmistö päättää. Ja sen mukaan sitten eletään.

Kyseessä on yhteinen päätös.

PS ei ole eturyhmä-automaatti

Kyse on vähän kuin laivan kapteenin valitsemisesta.  

Tämä on myös sattuva kielikuva siksi, että laivan matkustajille; meille sen matruuseille kysymys on tärkeästä matkasta eteenpäin.

Olemme matkalla. Määränpäänä on isänmaan onni ja sen asukkaiden hyvinvointi.

Matka ei ole aina aurinkoinen ja yhteinen taival vaatii yhteisiä ponnisteluja. Laivassa toimitaan yhdessä ja työn lomassa jokainen kyselee itseltään: voinko minä auttaa yhteisessä tehtävässä? Minkälaista Suomea me rakennamme lapsille ja lasten lapsille?

Vastaus voisi olla tällainen: PS puolue ei ole minä-projekti vaan tiettyyn suuntaan menossa oleva liike, jossa tärkeintä ei ole se, kuka on johtaja, vaan minne mennään.

Perussuomalainen puolue ei voi eikä saa olla mikään eturyhmäautomaatti, josta heruu tuloja ja virkoja kavereille. Sitä me emme ole. Se on muiden puolueiden tehtävä. Lehmänkaupat, kummalliset hämärärekisterit, ”pelin politiikka” ja takinkääntö on tälle ryhmälle kuin myrkkyä. On puhuttava siitä mitä tekee ja tehtävä kuten sanoo. Hämärät jutut eivät kuulu meille vaan syövät puolueen uskottavuutta. Herroille on saarnattava lakia ja tavallisille ihmisille armoa.

**

Tähän liittyy myös tärkeä asia: kunnioitettu parlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoi eräässä kirjassaan kerran siitä miksi hän valitsi Kepun. Hänen mukaansa se johtui siitä, että sillä oli paras ”aluepolitiikka”.

Me emme toimi Väyrysen mainitsemalla tavalla. Puolustamme kyllä duunareita, yrittäjiä, tavallisia palkansaajia, lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Jos tässä nyt oikein kaunopuheiseksi heittäytyy, niin voisi todeta, että haluamme pyyhkiä kansanvallan nenäliinalla kaikkien työtätekevien kyyneleitä.

On muistettava, että palkkatyöläinen ja pientä yritystä eteenpäinvievä henkilö kantaa harteillaan suurinta taakkaa ja ilman häntä olisimme kuin auto ilman moottoria. Toisaalta, matka varrella on ollut ihmisiä, jotka ovat uupuneet tai jotka eivät ole enää aktiivipalveluksessa. Työttömät ja köyhät ovat meikäläisiä. Hekin ovat yhteisellä matkalla. Kaveria ei jätetä ja natsoja ei katsota.

Puolue ei siksi voi olla mikään Väyrysen etujä kärkkyvä ”maffia” vaan sen on aina katsottava kokonaisetua. Sen kansallismielisyys lähtee juuri siitä, että yhteisten kansallisten etujen on oltava aina niitä tärkeimpiä. Ennen tästä asiasta käytettiin sanaa isänmaa ja sen etu. Nythän näitä sanoja ei saa käyttää – voi leimaantua rasistiksi.

Ero wanhoihin puolueisiin on tässä: Väyrysen ”alueen etu” muuttuu hyvin nopeasti ”omaksi eduksi”.  Ja se ei saa olla se tärkein. Sama liittyy myös henkilövalintoihin: yleinen ja kansallinen etu on tärkein. Ei oma etu.

Siksi henkilövalinnat – keihin ne sattuvatkin – ovat lopulta vain toissijaisia. Me emme harjoita henkilökulttia tai ihmispalvontaa. Jokainen meistä on tärkeä eikä kukaan ole statisti.

Meillä ei ole ikinä palvottua Kultaista sonnia tai lihaista Soinia tai edes aatteen ullakolla köhnöttäviä vanhoja miehiä. ”Dirigan” virka on olla lippuna ja suunnannäyttäjän isolle joukolle ihmisiä. Se on vastuunottamista ja vaikuttamista koko kansan elämään.

Puoluejohtajan paikka on yhteisen veneen ohjaamista myös myrskyssä ja tuulessa eikä perämieheksi tai kapteeniksi voi tulla, jollei ole osannut soutaa. Siinä naamalle pärskyy suolainen vesi eikä tosi kapteeni mene myrskyssä kajuuttaan kuivattelemaan.

Siis kuka?

Kuten edellä totesin, perusväkeä ei kannata ohjailla tai neuvoa. Jokainen perussuomalainen tekee päätöksensä itse.

Laitan vain tähän niitä fundeerauksia, joita minulla on ollut viimeisen puolen vuoden aikana. Olen matustellut näitä kysymyksiä kuin makeannälkäinen teini merirosvorahoja ja käännellyt niitä kuin innokas pihvinpaistaja – puolelta toiselle.

Fundeeraus vaatii aikaa - yhtenä päivänä olen ollut toista mieltä ja toisena toista. Ehdokkaita on nyt niin paljon, että en voi heitä kaikkia mainita. Suotakoon se anteeksi – kirjoitan tästä vain ihmisistä jotka tunnen ja jotka ovat ilmoittautuneet tähän kisaan ennen 17.5.

**

Ensiksi, valinta tehdään hyvien välillä. Joukossa on vain hyviä valintoja. Jokainen näistä on oman alansa ammattilainen. Kandidaatteja on taottu ja karaistu, vatvottu ja arvioitu. Huonoja ei ole. Se näkyy siinä, että puheenjohtajavaalissa ei meillä ole ns. ”kärkiehdokkaita”. Kaikki lähtevät samalta paikalta.

Takooko Sampo?

Kaikkein näkyvin kandidaateista – ministeri Sampo Terho – on ollut mukana puolueen kasvussa aivan sen noususta lähtien. Hänellä on teoreettista ja käytännöllistä kokemusta yltä kyllin. Suomen eduskunnasta Sampo on tunnettu jämptistä käytöksestä, asiallisesta linjasta ja päättäväisyydestä kun on haettu suuria linjoja. Sampolla on myös kansainvälistä kokemusta EU:n parlamentista. Oli täysin luonnollista, että hänestä tehtiin ministeri – parhaat hevoset on valjastettava raveihin – käyttääkseni Timo Soinin osuvaa vertausta.

Meistä voi usea löytää Samposta sellaisen tulevaisuuden takojan, jonka takia kannattaa lähteä yhteiselle matkalle. Ja jos oikein katsoo asiaa rationaalisesti, niin eihän Sampoa parempaa ole! Hänen kanssaan hallitustie jatkuu vakaana ja puolue lähtee uuteen nousuun samalla kun skandaalit vähenevät.

Sampo on myös torikansan suosikki. Olen kysellyt vaaliteltoilla sitä kumpi pitäisi valita. Kansalaisten valinta on ollut 70% Sampo ja 30% Halla-aho. Kun kerran kysyin eräältä, joka halusi Halla-ahoa, niin vastaus oli tipauttaa minut naurusta katuun: ”no kun ne vihhaa sitä Jussia niin palju, kyllä sitten herroja hatuttaisi (sanaa muutettu) vielä enemmän…” Sampo merkitsisi vakaata linjaa ja hallitusvastuuta vielä kahdeksi vuodeksi. Sampo on turvallinen.

**

Sitten ne epäilyt: epäilijöiden mukaan Sampo on liiaksi poliitikko. Kansanliike tarvitsi ihmistä, joka puhuu ihmisille ”perussuomea”. Onko Sampo kotoutunut sinne kabinettiin liiaksi? Kielikuvaa käyttääkseni: onko Sampo liian hyvä ja kallis auto ajettavaksi kylätielle?

Sitten: näyttää siltä, että Jussi Halla-aho on Sampolle kuin kryptoniitti Teräsmiehelle: kun he ovat yhdessä niin Sampo jää taustalle ja kuihtuu. Ehkä syy on siinä, että hän on myös Jussi Halla-ahon ystävä (mikä ei ole tässä puolueessa mikään paha sana!). Mutta onko Samposta aikuisten oikeasti tähän virkaan? Puristamaan duunarin kättä ja katsomaan tätä silmiin?  Viihtyykö Sampo todella siellä etulinjassa? Pystyttääkö Sampo kylmänä toripäivänä kohmeisin käsin telttaa? Eppäilen vähäsen.

Murskaako Jussi?

Sampon suurin haastaja on Jussi Halla-aho. Hän on epäilemättä maamme tunnetuin perussuomalainen Soinin jälkeen. Mies on tohtori ja siitä huolimatta suosittu peruskannattajien keskuudessa. Hän myös edustaa monille puolueen jäsenille ns. ”todenpuhujaa” – ihmistä jota on aina arvostettu yhteisössä.

Kaiken kaikkiaan hänellä on arvokasta kansallista ja kansainvälistä kokemusta, jota puolueen pitää käyttää miten tahansa tässä vaalissa käy. Hän oli myös ainoa, joka osasi ennustaa migraatiokriisin ja näki sen merkityksen Suomen kansallisen tulevaisuuden kannalta. Tämä on tunnustettava suoraan: Jussi on ollut looginen ja johdonmukainen tässä kysymyksessä.

Tämä kriisi nakertaa yhteiskunnan laillisuuden normeja ja suomalaisen yhteiskunnan perusteita. Niin taloudellisesti kuin henkisesti; samaan aikaan kun Kokoomus näyttää tehneen uuden maahanmuuttaja ”tilauksen” sisäministeri Risikon johdolla (kt. uutiset siitä, että sisäministeri ”varoittaa” uudesta tulijoiden aallosta). Kansalle pitää pikkasen vihjata tulevasta – muuten se yllättyy.

Sitten epäilyt: epäilijöiden mukaan Jussi olisi puolueelle tuhon tie, joka johtaisi meidät 5% ärpättäjien liikkeeksi politiikan marginaaliin. Samoin Jussin mediasuhteet ovat joidenkin mukaan turmiollisia. Jos puhutaan suoraan, niin puna-vihreä kupla vihaa häntä ja välttelee häntä kuin piru vihkivettä ja kepu hyviä uudistuksia.  Ja jos hänet valitaan, niin heittääkö kokoomus PS:n pois hallituksesta?

**

Olen aina aprikoinut tämän kummallisen ”Jussi-vihan” syitä ja päätynyt siihen, että sen täytyy liittyä ns. kunnollisen kasvatuksen saaneiden vihantunteiden vaikeaan käsittelyyn. Kiltin ihmisen pitää suvaita – ylhäältäpäin ja armollisesti. Jokaisen pitää olla ihqu.  

Kiltti ihminen ei voi kuitenkaan käsitellä vihantunteitaan aidosti. Siksi tarvitaan jonkinlainen elävä vihankohde ja media on valinnut Jussin siihen rooliin. Syykin on ollut yksinkertainen: Jussi on ottanut erääksi harrastuksekseen toimittajien kasvattamisen.

Valitettavasti Jussin epäkiitollinen tehtävä ei ole ottanut tulta – toimittajat eivät ole vielä tähän mennessä älyllistyneet eikä heidän luonnollisen närkästyksensä kohde ole ollut ”vihaamme Jussia club” kirjoittelusta moksiskaan.

Ja sehän vihastuttaa vielä enemmän! Jussi on kuin vihreille ydinvoima – sitä pitää mätkiä kuin rakasta tunnetyynyä iltaisin ja kirkua iskujen tahdissa: hyi, hyi Jussi, sua oottaa vihan pussi! Samalla – kuten vihreille ydinvoima – Jussi on välttämätön. Ilman häntä ei saada aikaan yhdistäviä vihollistunteita. Samaan aikaan 50 nettipoliisia ahertaa ja kyylää vihanpuhujia, niin tämä sivistynyt viha saa kasvaa ja kukkia.

Laatumedian likaisten temppujen aika

Viha on nyt niin sakeata, että likaiset temput on otettu käyttöön.

Jussilla on kuulemma ylimääräinen lapsi! Ylistetty ja pyhäksi tunnettu laatumedia on liukunut MV-lehden vanaveteen ja kirkuu kuin riivattu tuomiota Halla-aholle.

Tämä korkean moraalin kiljunta on kummallista maassa, jossa naispiispa sai jakaa alaikäiselle pojalle palkinnon homoseksuaalisesta suuntauksesta. Missä silloin olivat maamme tunnetut syvänärkästyjät? Missä luurasivat moraaliset syväpöyristyjät? Vain onko kysymys yksittäistapauksesta?  Pitäisikö laittaa jäitä hattuun? Ja että pelolle ei saisi antaa valtaa?

On hämmästyttävää ja järkyttävää, että kukaan ns. laatumedian suloisesta väestä ei revi fariseuksen viittaansa vaikka erään puolueen presidenttiehdokas on tunnettu siitä, että hän saalistaa vähävaraisia ja avuttomia naisia netissä rienapaavin tyyliin: ” Poiché Dio ci ha dato il Papato, godiamocelo!”

Median kaksinaismoraali rallattaa nyt kuin huono levysoitin. 

Voih sitä makeaa fariseus suitsutusta kun joku perussuomalainen paljastuu! Oh sitä kaksikielistä riemua kun Halla-aho voidaan nyt tuomita! Ongelma on vain siinä, että tämä ei enää toimi tässä maassa. Pommi jäi suutariksi ja räjähti tekijöittensä silmillä…ja kertoo vähän siitä miksi nämä toimittajat eivät viihtyneet Ylellä. Heidän kykynsä viittaavat enempi sinne Seiska-lehden puoleen.

Kysymys tässä skandaalissa on pohjimmillaan siitä, että puolueen jäsenet eivät saisi tehdä omaa valintaa. Valta ei kuulu köyhille, työttämille, yksineläjille, taviksille, lottokansalle tai kurjille. Valta pitäisi siksi jättää median setien tai Kepu/Kokoomuksen haltuun tai paremminkin Saksan hallituksen haltuun.

Siksi laatumedia turvautuu loskaan ja likaan.

**

Ja sitten ne suurimmat epäilykset. Puhutaan, että Jussi olisi vain yhden asian mies tai että puheenjohtaja ei voi toimia Brysselistä.

Ensimmäinen epäilys näyttää olevan täyttä humpuukia. Kyllä Jussi Halla-aho on varsin laaja-alainen ja pätevä poliitikko, jolla on syvällinen kanta moniin asioihin. Medialle Jussin monipuolisuus on ollut vain varsinaista kidutusta, eikä se ole viitsinyt siitä mainita.

Se, voiko puheenjohtaja toimia lentokoneen viemänä ja matkustaa työpaikallensa on tietysti oma kysymyksensä. Voiko kännykkä-isä olla hyvä isä? Epäilen kovasti. Toisaalta epäilen myös sitä, että kukaan puheenjohtaja jää hengailemaan kenenkään piirijohtajan puutarhamökkiin kovin pitkäksi aikaa. On aivan selvä, että kuka tahansa valitaan, hän joutuu matkustamaan ympäri Suomea ja kohtaamaan ihmiset aivan samalla tavalla kuin rocktähti pienimmänkin paikkakunnan fanit.

Jussi tai ei, puheenjohtajuus on raakaa työtä, jossa ei voi piiloutua. Demokratialle on uhrattava kaikki. Onko Jussi valmis siihen? Eppäilen taas vähäsen. Nyt ei painita teorioiden tai kirjojen kanssa – nyt kyseessä ovat ihmiset. Ei puoluejohtaja voi delegoida ihmisiä muille. On mentävä lähelle ja kohdattava ihminen niin läheltä kuin mahdollista.

Entä sitten Jussin mediaseksikkyys? Onhan se totta, että häntä tekisi mieli mennä neuvomaan tyyliin: ”voi, voi, voi…elä nyt noin ole, ole rennompi, heitä herja, hymyile niin että takahampaat näkyy…” mutta… jokaisella on oma tapansa. Politiikan todellisuus ei ole pöljöttämistä missikisoissa – se on oikeiden asioiden ratkaisuja.

Ja vielä kerran: tämä kansa arvostaa niitä, joilla on ne sanat. Katsokaapa Kalevalasta Antero Vipusta! Häntä tarvittiin oikeiden sanojen takia.

Arto Luukkanen

dosentti

PS: Dosentin juttu on paljon pitempi. Koko stoorin löytää Uusi Suomi -verkkolehdestä, mutta en anna sinne linkkiä, joittei Usari saisi turhia klikkauksia. Se kun on yksi näistä median paskatuuteista.



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
26/5/2017 19:30

Mistä noita päivystäviä Dosentteja sikiää?
Käyttäkää kesäkumia.

Miksi en kannata Terhoa. Terho on liikaa Soinin oloinen.

Soini on ollut minulle paha pettymys. Soini on antanut hallituksessa liikaa periksi lupauksistaan.

Halla-aho vaikuttaa rehdimmältä.

Tosin mielipiteelläni ei ole väliä, kun en ole jäsen.

Jäseneksi en liittynyt, koska epäilin koko ajan, että Soini lupailee liikoja.

Hilkulla oli kuitenkin, mutta ajattelin, että pitää ensin tulla näyttöjä lupausten katteeksi.

Ei tullut kuin murusia.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com