Veera Ruoho

22/6/2017

Hallituksen pohjan kaventumisen takia jokainen liikkuva kansanedustaja on nyt tarkassa syynissä. Kike Elomaan loikattua hallituksesta oppositioon perussuomalaisiin, hallituksen takana on niukka enemmistö, 105 kansanedustajaa.

Veera Ruoho ja Arja Juvonen, kansanedustajat entisestä perussuomalaisryhmästä, eivät ole liittyneet kumpaankaan ryhmään.

Juvonen äänesti maanantaina hallituksen luottamusta vastaan, Ruoho puolesta. Tänään Ruoho sanoo sitoutuvansa hallitusohjelmaan.

– Olen sitoutunut hallitusohjelmaan 2015. Siinä on asioita, joita ollaan ja olen saanut läpi. En lähde omia ajatuksia vastaan äänestelemään jatkossakaan, Ruoho sanoo.

Miksi Halla-aho ei kuunnellut presidenttiä?

Veera Ruoho arvostelee Ylelle antamassaan haastattelussa rankasti perussuomalaisten uutta puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa. Ruohon mielestä Halla-aho teki virheitä heti valituksi tultuaan.

– Halla-aho teki ratkaisevan virheen, kun ei tehnyt sitä, mitä tasavallan presidentti suorastaan tarjottimella tarjosi sitä tehokasta katumista, viitaten aikaisempiin blogiteksteihin.

Heppoisia ministerinimiä

Toinen virhe Ruohon mielestä on poliittisen pelisilmän puute.

– Hän on tarjonnut heppoisia ehdotuksia ministereiksi, kun ajattelee, mikä on tilanne. Tänä päivänä ulkoministerin salkku on entistä raskaampi.

Halla-ahon suunnittelema ministerilista ei päätynyt julkisuuteen.

Todellisuudessa Ruoho erosi eduskuntaryhmästä itse, mutta häntä ei sitten huolittukaan Siniseen tulevaisuuteen, koska hän saattaa äänestää omapäisesti, kuten kaikki poliisikansanedustajat tekivät hallintarekisterin (jos muistatte) kohdalla.

Toimittajina kyseisessä oksennuksessa ovat Ylen aina varmat rasistiset toimittajat Maria Stenroos ja Tulikukka de Fresnes, jotka käyttävät hyväkseen joka ainoan mahdollisuuden, jossa voi lyödä puoluejohtaja Jussi Halla-ahoa.

Se on sitä Ylen vaalimaa puolueettomuutta.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com