Sinisiä uhkaa kuihtuminen

29/7/2017

Perussuomalaisista irronnut Sininen tulevaisuus on aloittanut puolueorganisaationsa rakentamisen. Yhdistyksen ensimmäinen piiriorganisaatio perustettiin viime viikolla Lappiin, ja seuraavaksi pystyyn ehtinevät Oulun ja Kainuun ja Keski-Suomen piirijärjestöt.

Puolueorganisaation rakentamisen kaltaiset konkreettiset toimet ovatkin nyt tarpeen, sillä eduskunnan syysistuntokauden alkaessa ryhmän on oltava iskussa. Iskuun on yhä kosolti matkaa. Uuden vaihtoehdon kannatus jäi Ylen vastikään teettämässä puolueiden kannatusmittauksessa alle prosentin.

Vielä kesäkuussa, jolloin ryhmä sai runsaasti mediahuomiota, Uuden vaihtoehdon kannalle ilmoittautui 2,3 prosenttia vastanneista. Sittemmin huomio on hiipunut, eivätkä ryhmän jäsenet ole pystyneet sitä millään tavalla lisäämään. Myös ministeriviisikko on viettänyt poliittista hiljaiseloa, vaikka juuri näkyvyys on se asia, jota puolueeksi halajava ryhmä nyt kipeimmin kaipaa.

Kulisseissa on kuitenkin tapahtunut. Ryhmä on laatinut kesän aikana puolueohjelmaansa. Osia siihen on kirjoittanut myös sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila. Mattilan mukaan EU-kriittisyys on ohjelmassa vahvasti läsnä.

Mattilasta tulee näillä näkymin piirijärjestön puheenjohtaja. Ministereillä ja kansanedustajilla tullee laajemminkin olemaan keskeinen rooli puolueorganisaation rakentamisessa ja johtamisessa.

Syitä ryhmän gallup-kurjuuteen voi halutessaan etsiä kannatuskyselyn muuttujista. Sininen tulevaisuus ei välttämättä ole vielä nimenä vastaajille tuttu, ja esimerkiksi Soinia, Terhoa tai Mattilaa äänestäneet saattavat ilmoittautua vanhasta muistista perussuomalaisten kannattajiksi.

Todennäköisempää kuitenkin on, etteivät äänestäjät ole siirtyneet ehdokkaidensa perässä uuteen ryhmään. On mahdollista, että puolueloikka on alkanut näyttäytyä äänestäjien silmissä koko lailla laskelmoituna – vallankin kun perussuomalaisiin jäänyt puolikas on myynyt tiukasti tulkintaansa, jonka mukaan loikkarien vaakakupissa painoi enemmän oma kuin isänmaan etu.

Alhaiset kannatusluvut heijastelevat myös ryhmän poliittisen profiilin sekavuutta. Toistaiseksi on epäselvää, mistä uuden puolueen ideo-loginen asemapaikka löytyy. Yhtä lailla hämärän peitossa on, mistä sen poliittinen voima kumpuaa.

Perussuomalaisilla on kiistatta ollut vankka tuntuma kansan syviin riveihin. Se on ollut värikäs vaihtoehto järjestelmäpolitiikan harmahtavalla kentällä.

Poliittinen identiteetti rakentuu ennen kaikkea negaation kautta. Sen ainutlaatuisuus syntyy eroista kilpaileviin ryhmiin. Erilaisuudesta kumpuava yhteisyyden kokemus vahvistaa ryhmän sisäistä motivaatiota ja toimii samalla joukkoa koossa pitävänä voimana.

Niin kauan kuin poliittinen linja ja sitä määrittävät ydinasiat ovat pimennossa, ihmisiä yhteen sitova liima puuttuu.

Jos kannatusluvut eivät lähde pian selvään nousuun, puoluetta uhkaa hajaannus myös sisältä päin.

Puolueuskollisuus voi olla viimeistään vaalien lähestyessä koetuksella.

Lähde: Kalevan pääkirjoitus



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com