Berner konsultoi

10/10/2017

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) teetätti VR:n pilkkomis- ja kilpailuttamishankkeesta konsulttiselvityksiä. Selvitykset maksoivat 700 000 euroa.

Erittäin arvostettu Boston Consulting Group teki ammattitaitoisen ja kattavan selvityksen. Heidän selvityksensä johtopäätös oli, että Bernerin pilko ja kilpailuta -malli ei kannata, vaan se lisää kustannuksia.

Tämä selvitystulos ei tietenkään miellyttänyt ministeriä. Berner tilasi muitakin tutkimuksia. Kysynnän ja tarjonnan laki toimi, mutta Boston Consultingin selvitys ei jäänyt ainoaksi, joka ennusti valtion kustannusten kasvavan VR-uudistuksen myötä.

Lopulta Juha Sipilän hallituksen ministerit päättivät tukea Bernerin mallia kriittisistä konsulttiselvityksistä huolimatta. Kokoomus ja keskusta olivat täysin Bernerin vietävissä. Perussuomalaisten silloisista ministereistä asiasta vastaava ministeri oli Jussi Niinistö (sin), joka vastoin suositustani lähti Bernerin kelkkaan.

Kilpailuttaminen Bernerin esittämällä tavalla ei paranna junamatkojen tarjontaa eikä pienennä lippujen hintoja. VR:n kannattavien reittien antaminen ulkomaisille suuryrityksille on täysin kansallisen edun vastaista.

Ville Tavio

kansanedustaja (ps)



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com