Porvoon lapsipuukottaja

14/11/2017

Miksi tämä puukottaja oleili vielä Suomessa?

Miksi poliisi ei ampunut?

Lähdetään jälkimmäisestä. Poliisi oli saanut hälytyksen ja kiirehtinyt paikalle. Poliisi oli käyttänyt "voimakeinoja". Todennäköisesti murhaaja on pitänyt tyttöä sylissään, joten poliisi ei voinut käyttää asetta. Minun tulee surku näitä poliisimiehiä. Miten tuollaista työtä pystyy kukaan järjissään oleva ihminen tekemään?

Miten on mahdollista, että kansalainen, joka ei ole suomalainen, on vailla työtä ja asuinpaikkaa, voi oleilla Suomessa ja kerätä tuomioita väkivaltarikoksista. Hän on saanut useita lähestymiskieltoja ja siitä huolimatta voi vapaasti jatkaa sairasta vainoamistaan ja käynnistää oikeusprosessaja (mies oli valittanut hoviin lähestymiskiellosta).

Todistajat ovat kertoneet miehen uhanneen sekä ex-kumppaninsa että pienen lapsensa henkeä. Hän on hakannut aiemmin teini-ikäisen tyttärensä useasti. Kaapannut lapsen Karibialle kuudeksi viikoksi, kun oikeuden mukaan hän olisi saanut tavata tätä valvotusti kaksi tuntia viikossa. Kaiken tämän jälkeen hän edelleen väijyy Porvoossa ja saa suunnitella ja toteuttaa hirmutekonsa rauhassa.

Asiassa on myös kulttuurinen ulottuvuus. Jatkoa ajatellen tästä on keskusteltava nyt. Suomessa on noin viisituhatta maan alle painunutta vieraan kulttuurin edustajaa.

Suomalaiset naiset tekevät heille lapsia ja lasten myötä se naisen paikka viimeistään valkenee. Murhaaja puolustautuu suomalaisen veronmaksajan rahoilla ja istuu teosta jonkin aikaa.

Murhaaja pitäisi kylmästi palauttaa kotimaahansa. Suomen vankila ei tuo mitään oikeutta asiaan- päinvastoin.

Suomalainen media ja UPI:n tutkija Charly Salonius-Pasternak yrittävät pimittää uutisoinnin kokonaan. Pasternak ilmeisesti siitä syystä, että hän edustaa RKP:tä ja murhatun tytön äiti on suomen ruotsalainen.

Helsingin Sanomissa vaietaan jo - sieltä on tänään lähes mahdotonta löytää mitään uutista Porvoon tapahtumista.

Seuraavaksi heitetään kehiin vanha median toteamus: "tappavat-han suomalaisetkin lapsiaan".

Suomi on sairas. Hyvin pahasti sairas.

Millainen valtio Suomesta oikein on tullut?

Millaisessa yhteiskunnassa me asumme?



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
14/11/2017 14:45

Ranskan kansalainen olisi pitänyt toimittaa Ranskaan.

Onhan Saksan kansalaisetkin palautettu Saksaan kun he olivat vain sosiaaliturvan perässä.
Tapsa kirjoitti:
14/11/2017 15:04

Herra Mathieu on Guadalopesta, joka oli aikoinaan Ranskan siirtomaa ja on edellen osa Ranskaa. Media, joka tituleeraa lapsimurhaajaa ranskalaiseksi on osittain oikeassa, mutta yrittää tietysti valkopestä mustahipiäisen kaverin syyttömäksi.

Kuvia löytyy Mvmediasta. Ja ukon profiili löytyy Facebookista. Siellä kannattaisi ehkä olla.

Ammattitaitoinen toimittaja paikansi murhaajan viidessä minuutissa viime yönä.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com