Piispat rapajuoppoja

17/1/2018

Iltalehti on selvittänyt kirkon alkoholiostoja käymällä läpi piispojen kuitteja. Viiniä on nautittu veronmaksajien piikkiin muuallakin kuin ehtoollisella. Onko oikein, että kirkko käyttää alkoholia edustustilaisuuksissaan? 

Iltalehti pyysi nähtäväkseen kahden näkyvämmän piispan, arkkipiispa Kari Mäkisen ja Helsingin piispan Irja Askolan virka-ja edustuskulut vuodesta 2011 vuoteen 2015, siis viiden vuoden ajalta. Kahden aukeaman laajuisessa jutussa ei jää epäselväksi, mihin piispat ovat verovaroja käyttäneet. Seuraavassa on vain muutamia esimerkkejä Iltalehden jutusta.

Räikeimpiä esimerkkejä esitellään seuraavassa: Arkkipiispa Kari Mäkinen nousee seurueineen varhain aamulla Pietarin-junaan Helsingistä. Matkan tarkoitus on vierailu Inkerin kirkossa ja Venäjän ortodoksisen kirkon Pietarin hengellisessä akatemiassa. Ravintolavaunuostokset seurueelle klo 6:45 aamulla: viisi Finlandia-vodkapaukkua, yhteensä 45 euroa.

Vuonna 2016 evankelisluterilaisesta kirkosta erosi Suomessa 52 000 ihmistä. Minä vaihdan jonkin ajan kuluttua ortodokseihin. Valamossa ne osaavat tehdä viskiäkin.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com