Honolulu

17/12/2009

Luodaanpa silmäys Hollantiin. Olen kerran käynyt Amsterdamissa, sanoisinko opintomatkalla 70-luvulla. Erehdyin tuolloin iltasella baariin, jonka nimi oli Honolulu. Hämmästelin kovin miehistä asiakaskuntaa, joka tanssi keskenään. Poistuin paikalta naisseuralaiseni kanssa, koska emme oikein päässeet tunnelmaan. Kadulla vilkaisin taakseni. Olin lukenut nimen väärin. Kyltissä lukikin: Homolulu.

No. Opintomatkat ovat opintomatkoja. Tulppaanien ja huippupikaluistelijoiden maa on tunnettu myös suvaitsevaisesta siirtolaispolitiikastaan. Turkkilaiset ja marokkolaiset miehet tulivat 60-luvulla maahan vierastyöläisinä tekemään niitä töitä, joita hollantilaiset eivät itse viitsineet tehdä, kuten siivousta ja ikkunanpesua. Hollantilaiset ajattelivat naiivista, että he poistuvat, kun hommat loppuvat. Näin ei käynyt, vaan vastoin odotuksia heidän perheensä seurasivat muutaman kuukauden odotuksen jälkeen perässä. Kyllä piti hollantilaisilla pyllynpyyhkijöitä riittämän.

Lyhyessä ajassa hollantilaiset saivat tottua päähuiveihin ja minareetteihin. Tällä haavaa hollannissa on noin miljoona muslimia. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Vaikka hollantilaiset ovat säätäneet tiukkoja maahanmuuttolakeja, siitä ei ole apua, sillä muslimien määrä kasvaa voimakkaasti siksi, että heidän syntyvyytensä on huomattavasti korkeampi kuin alkuperäisväestön.

Maahanmuuttajat asuvat pääasiassa Amsterdamissa, Rotterdamissa, Utrechtissa ja Haagissa. Näissä kaupungeissa siirtolaisten osuus on ylittämässä White Flightin osuuden eli 30. prosentin rajan. Tämän rajan jälkeen alkuperäisasukkaiden muutto muualle kiihtyy. Rotterdamissa on puoli miljoonaa maahanmuuttajaa.

Euroopan vapaamielisin maa on kusessa. Islamin jännitteet purkautuivat vuonna 2002 maahanmuuttopolitiikkaa vastustavan Pim Fortuyn murhaan. Kahta vuotta myöhemmin Mohammed Bouyeri murhasi raaásti elokuvaohjaa Theo van Goghin tämän ollessa pyöräilemässä kotiinsa. Islamkriittinen somalialaissyntyinen politiikko Ayaan Hirsi Ali ajettiin Hollannista Yhdysvaltoihin pari vuotta sitten. Hän eli koko ajan täydellisessä vartioinnissa ja muun muassa nukkui joka yö eri paikoissa.

Vanhojen puolueen kykenemättömyydestä johtuen maan poliittinen kartta on muuttunut. Islaminvastainen Vapauspuolue saa jatkuvasti lisää kannattajia ja sen johtajan Geert Wildersin suosio kasvaa. Myös Wilders on jatkuvassa vartioinnissa ja viettää öitään eri paikoissa, koska pelkää, aiheellisesti, salamurhaajia. Hänellä ei ole juurikaan mahdollisuutta perhe-elämään vaimonsa kanssa.

Aikaisemmin maahanmuuttoa kannattaneet puolueet ovat Wildersin politiikan takia joutuneet koventamaan linjaansa, jottei niiden suosio kokonaan lopahda.

Islamkriittisen professori Hans Jansenin mukaan muslimit lietsovat pelkoa tahallaan levittääkseen uskontoaan ja kulttuuriaan. Van Goghin murha oli tehokas tapa vaientaa kritiikki. Professori Jansenin mukaan maassa vallitsee itsesensuuri: opettajat ja professorit eivät uskalla sanoa, mitä ajattelevat. Sama koskee lehdistöä, jonka pitäisi olla vapaata ja poliitikkoja, joiden pitäisi ajaa äänestäjiensä etuja. He yksinkertaisesti pelkäävät ja ostavat vaikenemisella itselleen jatkoaikaa.

Jansen sanoo, että muslimien viha länsimaita kohtaan käy selvästi esille moskeijoissa pidetyistä saarnoista ja Al-Jazeeran lähetyksistä. Vaarallisimmat muslimit ovat toisen polven maahanmuuttajia. Heillä ei ole enää sidettä synnyinmaahansa ja uuteen kotimaanhan he eivät ole sopeutuneet. Silloin uskonto täyttää heidän elämässään olevan aukon.

Mutta palataan Wildersiin. Hänen johtamansa Vapauspuolue nousisi maan suurimmaksi puolueeksi, jos vaalit pidettäisiin nyt. Muut puolueet ja hallitus nimittävät Wildersiä fasistiksi, kuinkas muutenkaan. Professori Jansen on sitä mieltä, että hallituksen vaino Wildersiä kohtaan menee mielettömyyksiin.

- Theo van Gogh murhattiin, koska hän oli islaminvastainen. Pim Fortuyn murhattiin, koska hän oli uhka valtaapitäville ja olisi voittanut seuraavat vaalit. Geert Wilders on molempia sanoo Jansen.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com