Paleface

16/5/2018

Yle on mainostanut ahkerasti vuoden 1918 tapahtumista kertovaa ohjelmaa tai sarjaa, en tiedä kumpi on kyseessä, koska en ole nähnyt yhtään sekuntia siitä.

Ihmettelen monen muun tavoin miten Yle on löytänyt niinkin "puolueettoman" tahon kuin Palefacen ohjelmaa tekemään.

Paleface on tehnyt paljon kappaleita ja videoita, jotka korostavat vastakkainasettelua ja joiden sana- ja kuvakieli suorastaan yllyttää vandalismiin ja väkivaltaan.

Yhdellä Palefacen videolla esiintyy merkittävä määrä tunnettuja suomalaisia äärivasemmistolaisia, jonka lisäksi videolla liehuu Antifan lippu.
Antifa tunnetaan äärivasemmistoon kytkeytyvänä ja väkivaltaisena "anarkistijärjestönä". Lainausmerkit siksi, että aito anarkisti ei elä yhteiskunnan tai isin / äidin tuella, kuten moni äärivassari tekee.

Palefacen videolla esiintyneet äärivasemmistolaiset ovat sattumoisin samoja, joille Yle on antanut runsaasti tilaa ohjelmistossaan.

Ylen tekemä valinta, Paleface, kertoo osaltaan siitä, millainen väki tekee Ylessä päätöksiä ja ohjelmia. Ei taida Suomesta löytyä montaa henkilöä, jotka leimautuvat yhtä selkeästi äärivasemmiston symppaajiin kuin Paleface.

Hän on taatusti kärjessä myös siinä muusikoiden ryhmässä, josta jyrkimmät vastakkainasettelijat löytyvät.

Ja Yle on ajoittain muka huolissaan siitä, että vastakkainasettelu kasvaa Suomessa!

Ihmeellistä on myös se, että Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtajana toimii, esimerkiksi Israelin ja Palestiinalaisalueen ongelmista raportoi usein Aishi Zidan, joka on itse palestiinalaistaustainen (isän puolelta).

Miksi Yle tekee tällaisia valintoja eikä kykene valikoimaan neutraalimpia henkilöitä kansakunnan kohtalonhetkistä ja kriisialueiden tapahtumista kertovien ohjelmien / raporttien tekijöiksi?

Ylessä ei ylipäätään olla kovin "lähdekriittisiä" vaan toimittajat saavat melko vapaasti "toteuttaa itseään" faktoista piittaamatta. Ja vaikka faktat olisivat kunnossa, tuovat toimittajat niiden rinnalle asenteellisuutta ja omia mielipiteitään, joita ilmaisevat äänensävyn, ilmeiden ja eleiden avulla.

Unohtaa ei pidä sitäkään, että Yhdysvaltain presidentinvaalien tiimoilta Ylen toimittajat toistivat kaiun lailla Yhdysvaltain demokraattien ja esimerkiksi CNN:n raportointia, jolla ei ollut mitään tekemistä rehellisen uutisoinnin kanssa.
CNN:n toimittajat jäivät kiinni valehtelusta, mutta Ylen kirjeenvaihtajista ainakin naispuolinen tuntuu edelleen pitävän yhtiötä (CNN) luotettavana uutismediana.

Ylen tulevan toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan johdolla MTV aloitti CNN-yhteistyön Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen. Ylä-Anttila totesi MTV:n nettisivuilla 22.12.2017:

"Maailmassa isojen uutistapahtumien aikakausi tuntuu vain kiihtyvän. Tämä yhteistyö CNN:n kaltaisen jätin kanssa monipuolistaa MTV:n uutisointia maailman tapahtumista."

Yleisradion väellä ei tunnu olevan minkäänlaista halua pyrkiä neutraalin ja monipuolisen uutisoinnin tielle, joten aiheita Ylen kritisoimiseen taitaa riittää pitkälle tulevaisuuteen.

Heikki Porkka

Äärivasemmistolaisuus kannattaa, sillä Palefacen ansiotulot olivat jo vuonna 2012 (uusimpia en viitsinyt etsiä) peräti 121 439 euroa.

Ei se ole hullu, joka pyytää vaan se, joka maksaa. Jotkut ovat tuosta roskasta valmiita maksamaan.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com