Putin yritettiin syöstä vallasta

17/5/2018

Venäjän liittoneuvoston mukaan länsi on sekaantunut presidentinvaaleihin Venäjällä.

Venäläisraportin mukaan Yhdysvallat ja muut länsimaat ovat pyrkineet syöksemään Vladimir Putinin pois vallankahvasta Venäjällä.

Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston valtion koskemattomuudesta ja vieraan vallan vaikutusten estämisestä vastaavan valiokunnan raportissa kerrotaan ulkomaiden yrittäneen estää Vladimir Putinia voittamasta presidentinvaaleja vuodesta 2011.

Asiasta uutisoivan Meduzan mukaan raportti on määrä julkistaa toukokuun lopulla. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan raportissa väitetään länsimaiden pyrkineen saattamaan presidentti Putinia huonoon valoon ja lyömään jakolinjoja hänen hallintoonsa. Tavoitteena kerrotaan olleen presidentin ”eristäminen”.

Venäläisraportissa paljastatetaan kymmenen väitettyä ulkovaltojen vaikuttamistapausta venäläisissä vaaleissa. Niiden joukossa on muun muassa kyberhyökkäyssyytöksiä sekä ”sosiologisten kyselyiden rahoittamista”.

Sama valiokunta julkaisi ensimmäisen raporttinsa maaliskuussa. Siinä käsiteltiin Yhdysvaltojen sekaantumista eri maiden sisäisiin asioihin viimeisen 50 vuoden aikana. Meduzan tutkimus paljasti, että huomattava osa raportista oli otettu suoraan Carnegie Mellon -yliopiston tutkijan vuonna 2016 kirjoittamasta artikkelista. Raporttiin oli myös kopioitu otteita ”stalinistisen pseudohistorioitsija” Igor Pihalovin kirjasta ja Wikipediasta.

Jostain syystä Yle tai jokin muu suomalainen valemedia ei ole puhunut tästä halaistua sanaa.

Mr. Donald Trumppia sen sijaan loukataan joka ainoa päivä. Ylen uutisia ei enää pysty seuraamaan.

Kornia on se, että me suomalaiset omistamme Ylen.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com