Soinilaista arvopohjaa ei tule hyväksyä

28/5/2018

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kritisoi ulkoministeri Timo Soinin (sin) lausuntoa Irlannin aborttia koskevasta kansanäänestyksestä. Jokisipilän mukaan diplomatian sääntöjen ja perinteiden mukaan muiden maiden sisäiseen päätöksentekoon koetetaan olla puuttumatta.

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Brexitiä, Unkaria, Itävaltaa ja Yhdysvaltain presidenttiä arvostellaan vasemmalta ja oikealta jatkuvalla syötöllä, eikä Jokisipilä tai kukaan muukaan ole aiemmin ilmaissut huoltaan diplomatian pelisäännöistä. Ulkopolitiikka menettäisi merkityksensä, jos muiden maiden toimintaa ja muuta kansainvälistä esivaltaa ei saisi arvostella. Sininen Soini on harvoin ottanut oma-aloitteisesti kantaa mihinkään ulkopoliittiseen teemaan, mutta uskonasiat saivat jälleen riehaantumaan.

Itse sisältö eli kommentit Irlannin aborttilainsäädännön puolustamiseksi ovat kuitenkin käsittämättömiä. Irlannissa esimerkiksi insestistä tai raiskauksesta raskaaksi tulleella naisella ei ole ollut oikeutta aborttiin. Soini kuvasi kansanäänestyksen sallimaa aborttia likaisen veden lähteeksi.

Irlannin katolisella kirkolla on muutenkin ollut arveluttava historia erityisesti sääntökuntien hoitamien oppi- ja kasvatuslaitosten piirissä ilmenneenä hyväksikäyttönä. Soinin kiihkon naisia koskeviin asioihin ymmärtää, kun muistaa, että hän liittyi katoliseen kirkkoon naispappeutta vastustaakseen. Soinilaista arvopohjaa ei kuitenkaan tule hyväksyä.

Viime kädessä kysymys on naisten oikeuksista, joita armon käsite ei saisi sivuuttaa. Elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa vuonna 2018, eikä kaikkia vanhoja uskomuksia voida sisällyttää lainsäädäntöön. Muuten vaatimukset Sharia-lain implementoinnista osaksi länsimaista oikeuskäytäntöä voimistuvat entisestään.

Ei tässä kenenkään uskoa tai autuutta mitata, mutta olisi virkistävää, jos Soini joskus kunnioittaisi naisia ja pyytäisi anteeksi.

Vilhelm Junnila

Varsinais-Suomen piiri

puheenjohtaja

varakansanedustaja



Bookkaa tämä



Kempeleen kelmi kirjoitti:
28/5/2018 21:04

Soinin anteeksipyyntöä saat odottaa.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com