”Yleiset syyt” eli miten Saksa päsmäröi Euroopan hallitukset?

29/5/2018

Näin Suomen lipun juhlapäivänä on hyvä muistella sitä miten ulkoiset tahot ovat hyväntahtoisesti sallineet meidän hallita itseämme.

Neuvostoliitto pyrki jo välirauhan aikana varmistamaan sen, että väärää miestä ei valittaisi presidentiksi. V. Molotov ilmoitti lähettiläs Paasikivelle vuonna 1940 että mikäli marsalkka Mannerheim, Pehr Evind Svinhufvud af Qvalstad tai Väinö Tanner (Thomasson) tulisi presidentiksi, niin siitä seuraisi vaikeuksia.

Sodan jälkeen hallituksen ovet olivat kokoomukselle enemmän tai vähemmän kiinni. Sen ajan henki oli kokoomusta vastaan. He olivat sen ajan ”kommunisteja” tai ”vastuuttomia populisteja”.

Arvot olivat väärät. Yhden puolueen sorsiminen oli silloin ihan normaalia. Vaikka eduskunnassa oli porvarienemmistö, niin ”äärioikeistoa” ts. kokoomusta ei saanut päästää valtaan. Kremlillä oli pitkään oma veto-oikeutensa Suomen hallituksiin nähden ja siksi eliitti vältti kuin ruttoa epiteettiä ”neuvostovastainen”. Neuvostovastaisuus oli silloin vähän kuin nykyään sanat ”populisti” ja ”rasisti”.

Media hyväksyi asian, heilutti häntää itäänpäin ja piti toimintaa normaalina. Kokoomuksen kuuluikin olla marginaalissa.

Suomen demokratia normalisoitui vähitellen Neuvostoliiton otteen hiipuessa ja Kekkosen mentyä manan majoille. Ei ollut enää niitä ”yleisiä syitä” jotka estivät Kokoomuksen hovikelpoisuuden.

Väärä arvopohja ja suomalaiset hanslankarit

Suomalainen demokratia joutui vähitellen uuteen hihnaan 2000-luvulla. Kremlin aseman Suomen hallitusten lopullisena hyväksyjänä omaksui Saksa ja EU.

Esimerkki tästä nähtiin vuonna 2017 kun Jussi Halla-ahosta ei voinut tulla ministeriä. Lopulta ei auttanut edes se, että Jussi totesi puolueen noudattavan prikulleen hallitusohjelmaa tai se, että hän ei olisi itse tullut hallitukseen.  

Itse marginaaliin julistaminen tapahtui suomalaisten hanslankareiden avulla; hänen tarmokkaat suomalaiset vastustajansa olivat demonisoineet Jussin Saksan silmissä eikä armoa ollut. Yksi määrätietoinen viesti etelästä riitti siihen, että hallitusta vaihdettiin ja ei vaihdettu. Arvopohja oli väärä.

Saksa määrää Euroopan hallitukset?

Saksa osaa käskyttämisen eikä halua luopua ylikäskynhaltijan roolistaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on Italian tilanne. Siellä ei voitu muodostaa parlamentaarista hallitusta siksi, että talousministeriksi kaavailtiin EU:n kovaa kriitikkoa ja taloustieteilijää Paolo Savonaa.

Tämä 81 vuotias entinen teollisuusministeri on toiminut Italian pankissa. Joten meriittejä on. Arvopohja oli kuitenkin väärä, sillä Savona oli arvostellut Saksan talouskuria Euroopassa ja eurojärjestelmän ongelmia.

Väärää hallitusta ei voinut muodostaa siksi, että markkinoita, luottaluokittajia ja ennen kaikkea kaikkivoipaa kurimestaria Saksaa piti rauhoitella. Näin Italia saa kansan tahdon vastaisesti virkamieshallituksen ja uudet vaalit, jossa se voi ehkä äänestää Saksan luottamuksen mukaisesti. Nykyisellä Italian parlamentilla ei ole Saksan luottamusta ja siksi se hajotetaan.

Kysymys kuuluu: kuka demokratiassa päättää? Äänestäjät vai iso raha? Vai Saksa? Tällä maallahan on ollut jo kaksi merkittävää yritystä muuttaa maanosamme historiaa. Kokemusta on.

Mitä me tästä opimme?

Kaikissa asioissa on opettavainen puolensa.

Tämän kertomuksen opetus on seuraava: suomalaisen demokratian on opittava selviämään tästä uudesta henkisestä miehityksestä.

Arto Luukkanen

dosentti



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com