Italialainen näytelmä

30/5/2018

Italian parlamenttivaalien tulos maaliskuussa oli suuri nöyryytys Brysselin EU-eliitille. Kansallismielisen Legan ja populistisen Viiden tähden liikkeen vaalimenestys viimeinkin lopettivat ne globalististen toimijoiden ja julkaisujen kannanotot ympäri Eurooppaa, joissa väitettiin Ranskan presidentinvaalien tarkoittaneen kansallismielisten puolueiden pysyvää heikentymistä EU:ssa.

Suomessa tässä kansallismielisten puolueiden vastaisessa paasauksessa on kunnostautunut maamme konsensuspuolueiden ohella erityisesti Helsingin Sanomat, joka on yrittänyt kaikkensa vähätelläkseen Saksan, Itävallan, Tsekin ja Italian protestipuolueiden murskaavaa etenemistä. On selvää, että HS:lle on ollut musertavaa todistaa lehden poliittisen vision romahtamista ympäri Eurooppaa.

Itävallan kansalliskonservatiivisen hallituksen seuraksi EU:hun oli vielä viime viikonloppuna tulossa vahva Legan ja Viiden tähden kansallispopulistinen hallitus. Italian presidentti Sergio Mattarella kieltäytyi kuitenkin viime hetkellä nimittämästä eurokritiikistään tunnettua Legan Paola Savonaa maan valtiovarainministeriksi. Tämä johti siihen, että pääministerikandidaatiksi nimitetty Giuseppe Conte vetäytyi hallituksen muodostajan paikalta.

Nyt presidentti Mattarella on antanut hallituksen muodostajan tehtävän IMF:n entisen ekonomistin Carlo Cottarellin tehtäväksi, jonka kabinetille tosin ei uskota löytyvän riittävää tukea Italian parlamentista.

Italian presidentin uhkapeli hylätä Legan valtiovarainministeriehdokas sai suitsutusta muun muassa Ranskan eurofiililtä presidentiltä Emmanuel Macronilta. Myös Brysselissä on myhäilty tyytyväisyydellä sen johdosta, että presidentti Matteralla esti toistaiseksi toiminnallaan kansallispopulistisen hallituksen synnyn Italiassa.

On kuitenkin odotettavissa, että Italiassa on vuorossa uudet parlamenttivaalit jo syksyllä. Näiden vaalien lopputulos ei todennäköisesti voi olla mikään muu kuin Legan ja Viiden tähden liikkeen vahvistuminen yhä entisestään ja Italian järjestelmäpuolueiden romahtaminen yhä syvempään kannatuskuoppaan.

Historian pyörät ovat Euroopassa kääntyneet pysyvästi kohti kansallismielisyyden ja maahanmuuttokriittisyyden nousua. Globalistinen EU-eliitti tekee suuren virheen, jos se kuvittelee, että tämä poliittinen kehitys pystyttäisiin patoamaan sulkemalla kansallismieliset puolueet pois päätöksenteosta ja teeskentelemällä konsensuspolitiikan olevan ainoa vaihtoehto.

Viimeisen viikon aikana koettu italialainen näytelmä ei tule jäämään viimeiseksi voimainkoetukseksi globalistien ja kansallismielisten puolueiden välillä. Euroopan kansallismielisten puolueiden hetki on nyt lyönyt ja ne väistämättä tulevat ottamaan vahvan poliittisen roolin useissa EU-maissa tulevina vuosina.

Mikael Lith (KTM)
Avustaja Euroopan parlamentissa



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com