Voi kauhiaa, mitä professorismies puhuu!

22/12/2009

Koska harvempi salonseutulainen lueskelee tamperelaista Aamulehteä, lainaan tähän heidän kirjoituksensa, joka koskee turkulaista professoria Timo Vihavaista. Voi kauheaa, mahdanko nyt saada Aamulehdeltä syytteen siitä, että olen lainannut heidän kirjoitustaan.

Useimmat Suomessa julkaistavat sanomalehdet puhuvat pelkkää soopaa. Harvinainen poikkeus on kyseinen Aamulehti. 

Julkisen Sanan Neuvoston uudeksi päälliköksi on juuri valittu sanomalehti Kalevan entinen päätoimittaja Risto Uimonen. Kaleva sai Uimosen aikana JSN:n huomautuksen piilomainonnasta. Että simmoinen johtaja.

Uimonen kirjoitti vastikään ihan kivan kirjan Median mahti, jossa hän pyrki käsittelemään mediaa tasapuolisesti.

Ei käsitellyt.

Uimonen unohti kokonaan tärkeimmän sanomalehdistön vallankäyttövälineen, vaikenemisen vallan. Tästä kuullaan vielä. Joko täysin tyhjänpäiväisessä Julkisen Sanan Neuvostossa, jossa toimittajat päättävät siitä, mitä toimittajat voivat kirjoittaa, tai sitten jossain muualla.

Toinen seikka, minkä Uimonen kirjassaan unohti, oli se, että toimittajat tekevät juuri niin kuin päätoimittaja ja häntä ohjaava omistaja eli kustantaja käskee. Lehdistöä ohjaa ahneus ja rahanhimo. Mikä neljäs valtiomahti se sellainen on?

Kaikesta huolimatta. Oikein hyvää päivänjatkoa.

Ja nyt syventymään Aamulehden artikkeliin:

 

Emme uskalla ymmärtää näkemäämme

Kaikkialla Euroopassa maahanmuutto on tutkijan mukaan aiheuttanut reviirin ja integraation (sulautumisen) ongelmia. Kuvitelma siirtolaisista kilttinä työvoimareservinä on naiivi ja vaarallinen.

Siksi Suomessa on hänestä meneillään March of Folly, hulluuden riemumarssi, jota järjestelmämme toteuttaa ”yhtä sokeasti kuin kyynisestikin”. Vaihtoehdoista ei saa keskustella, eikä kukaan uskalla Vihavaisen mukaan avata suutaan maahantulon kielteisistä seurauksista, ettei leimaudu rotusortajaksi ja joudu sylkykupiksi.

Tilanne muistuttaa hänestä kommunistisen suomettumisen aikaa, jolloin äärioikeistolaisen ja fasistin leiman sai herkästi.

Ainoana rohkeana hän julkaisi suomettumisesta terävän tutkimuksen Kansakunta rähmällään (1991). Ja nyt hän analysoi ensimmäisenä kriittisesti uusinta ”höpsismiä” nimeltä multikulturalismi, monikulttuurisuus, ja vetää siitä johtopäätöksen: ”Olemme matkalla kohti tuhoa”.

Maailmanhistoriaan emme voi vaikuttaa, mutta ”vähin mitä voimme tehdä, on ainakin sanoa mielipiteemme ja olla elämättä valheessa”, Vihavainen perustelee.

Talousmiehet valittavat aina työvoimapulaa ja haluavat lisää maahantulijoita. Siihen intellektuellit ovat kehittäneet haavekuvan paratiisista – monikulttuurisuuden, jossa vallitsee yleinen suvaitsevuus, koska kaikki ovat erilaisia. ”Herttainen hyväntahtoisuus kantaväestöä kohtaan oletetaan muuttajien perusasenteeksi”, kun he saapuvat valmiin hyvinvoinnin ääreen.

Mutta Euroopan kokemuksista Vihavainen tietää sen harhaluuloksi ja ennustaa, ettei muslimiväestö integroidu koskaan läntiseen kulttuuriin. Siinä käykin toisinpäin, kun keskiaikainen oppi ja humaani demokratia kohtaavat. Nopeasti kasvavat muslimikeskittymät eristäytyvät vihamielisinä ympäristöstään.

Euroopan kaupunkeja kuten Pariisia piirittävä slummivyöhyke on vihan ja väkivallan tyyssija, joka elää ”Ranskan veronmaksajien rahoilla”.

Professori ivaa kuvitelmaa, ettei Suomeen voi syntyä slummeja. Nykyiset maahantulijat muodostavat jo tulevien slummiemme kantaväestön, jossa islam on vankasti esillä. Kehitys on ollut kaikkialla sama.

Silti mikään ei pakota meitä oravanpyörään, joka edellyttää ”koko väestömme vaihtamista parin sukupolven sisällä”. Siitä seuraisi nykyisen suomalaisen kulttuurin nopea loppu, sanoo tutkija.

Olemme hänestä nyt ajopuuna sellaisessa koskessa, joka uhkaa maatamme paljon pahemmin kuin kommunistinen diktatuuri. Kansaa ollaan vaihtamassa toiseksi, mutta kysymys kuuluu, ”haluaako Suomen kansa sitä”.

Pahin virhe demokratiassa onkin tehty siinä, ettei kansalta ole kysytty eikä suunvuoroa annettu. Hulluuden riemumarssilla on toiset rumpalit.

Monikulttuurisuuden aatteessa muodikasta on kirjan mukaan ollut eliitin huutokauppa kaikenlaisella sallivuudella ja vastikkeettomilla tukitoimilla. Sitä he ovat tehneet kansan rahoilla enemmistön tahtoa vastaan, kilpaillen keskenään suuren hyväntekijän sädekehästä.

Vahingon valtavuus alkaa näkyä, mutta ”multikulturalistit ovat riemuissaan”. Nyt pitäisi Vihavaisen mukaan selvittää nopeasti, missä kulkee maahantulijoiden määrän kriittinen raja. Kummallista ettei sitä ole selvitetty. Suomalaisuus voi hyvin nopeasti joutua vähemmistön asemaan.

Pääkaupunkiseudulla syntyy jo enemmän lapsia maahantulijoille kuin suomalaisille. Muissakin Euroopan maissa maahantulijat ovat pian enemmistönä. Suomalainen kansakunta muuttuu identiteetiltään tyystin toiseksi ja menettää loputkin ohuesta kristillisyydestään, tutkija ennakoi.

Länsimaiden perikadon 1922 kirjoittanut Oswald Spengler piti uskontoa sivilisaation ytimenä, mutta siihen ei teknotieteellinen länsi halua palata. Ironista kyllä se näyttää ajautuvan siihen väkisin islamin mukana.

Vihavainen hallitsee aate- ja kulttuurihistorian loistavasti. Kirja on vuosituhannen ensimmäinen teos, joka kertoo maapallon suurimpien ongelmien syyn ja seuraukset – liikalisääntymisen ja levittäytymisen. Kirja on kuin poikkeama poliittisesti korrektista julkaisulinjasta.

Kuitenkin Suomessa tajutaan Vihavaisen mukaan jo yleisesti, että suunta on alaspäin, ikäviä asioita on ilmestynyt koko ajan enemmän. Kasvu ei lisää onnellisuutta, kylläisyyden utopia on kadonnut. Symboliksi ja tulevaisuuden kuvaksi on hänestä noussut rajattomiin turpoava ego ja sen loputon kiimaisuus.

Syvällisten arvojen – totuus, kauneus, hyvyys – tilalle on tullut lööppilehtien ”lapsellinen moralisointi ja omahyväinen sentimentaalisuus”.

Konsumerismi (kulutusideologia) on korvannut uskonnon. Kyltymätön Kuluttaja vailla haastajaa näyttää nyt toteuttavan ”ihmisen suurta kosmista tarkoitusta”, Vihavainen ironisoi.

Hänestä emme uskalla ymmärtää sitä, minkä jo selvästi näemme. Onneksi hän uskaltaa.

Johan Lahdenperä

* * * * * * *

Kulttuurieroosio nakertaa länsimaita

Oulu Realisti? Rasisti? Totuuden torvi? Pahanilmanlintu? Halla-aholaisten puolesta puhuja?

Timo Vihavaisen Länsimaiden tuho -kirjassa esittämät arviot länsimaisen kulttuurin uhkakuvista ja islamismin ehdoilla elämisestä ovat herättäneet kiivasta keskustelua sekä kirjasta että kirjoittajasta. Vihavaista on sekä kiitetty että moitittu erilaisilla keskustelupalstoilla.

Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori on itse pysynyt kaiken kohun keskellä varsin rauhallisena.

Hänen ei ole tarvinnut piilotella maan alla, mutta toisaalta hän ei ole suostunut minkään ääriryhmittymän keulakuvaksi.

”Minun korviini kantautunut palaute on ollut 90-prosenttisesti myönteistä. Netissähän on kaikenlaista muuta arviota, mutta viitsiikö niitä edes lukea”, Vihavainen sanoo.

Vihavainen on halunnut kirjallaan kyseenalaistaa sitä, onko nyky-Suomi tulevaisuudessa sellainen onnela kuin se jollain mittareilla nyt on.

”Kirjoitin 30 vuotta sitten Suomen historian pikkujättiläiseen arvion aikakaudesta ihan tuoreeltaan. Tuli mieleen, että olisi hauska kirjoittaa vastaavanlainen arvio. Elämme nyt eräänlaista kultakautta ja ajatellaan, että parempaa ei ole koskaan ollut. Siitä ei olla yksimielisiä, onko parempaa tulossa.”

Mitkä ovat professorin mielestä ne pahimmat uhkatekijät, jotka voivat suistaa länsimaisen onnellisuusparatiisin turmion tielle?

”Olen keskittynyt kirjassani tietynlaiseen kulttuurieroosioon. Osa eroosiosta on sitä, ettei minkäänlaisia omia arvoja käytännössä enää tunnusteta ja jos muita tunkee tilalle, niin niitä kyllä kumarrellaan.”

”Hedonismi on noussut korvikeuskonnoksi. Rooman valtakunnan aikana oli ihan samanlaisia oireita ja silloin puhuttiin sivistyksen rappiosta. Aiheesta puhuttiin sata vuotta sitten ja vielä sodan jälkeenkin. 1960-luku on ollut tässä keskustelussa taitekohta: sen jälkeen ei ole ollut huolta huomisesta”, professori painottaa.

Professori itse on hyvin huolissaan muun muassa maahanmuutosta ja erityisesti islamin aggressiivisesta leviämisestä, jonka edessä suomalainen sivistyneistö on rähmällään – aivan kuin 1970-luvulla oltiin kontallaan Neuvostoliiton edessä.

Vihavainen uskaltaa olla poikkiteloin ja aikoo palata vielä aiheeseen uusilla kirjoituksilla.

Mutta sitä ennen on luvassa vielä jatkoa loppusyksystä ilmestyneeseen Vihavaisen ja Andrei Saharovin (toim.) kirjaan Tuntematon talvisota – Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot (Edita 2009).

”Jatkosodasta pitäisi tulla kirja. Tapasin juuri Moskovassa FSB:n arkistopalvelun johtajan ja kyselin, että milloin niitä dokumentteja tulee. Hän sanoi, että kunhan he saavat ensin suomalaisia dokumentteja. Vastasin, että jo viisi vuotta sitten lähetimme paksun nipun papereita, jotka on jo käännetty venäjäksi. Hän ei ollut muistavinaan, joten saa nähdä”, nauraa Timo Vihavainen.

* * * * * *  

Timo Vihavainen

62-vuotias Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori (vuodesta 2002).

Työskennellyt aikaisemmin mm. Suomen Pietarin-instituutin johtajana 2000–2002.

Teoksia mm.: Hyvinvointi-Suomi -osio teoksessa Suomen historian Pikkujättiläinen (WSOY 1987). Kansakunta rähmällään: Suomettumisen lyhyt historia (Otava, 1991). Opas venäläisyyteen (toim. Otava 2006). Länsimaiden tuho (Otava 2009).

Harrastuksia: kirjoittelu, purjehdus, kirjallisuus.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com