Juhlat ovat ohi

5/6/2018

- Italia ei ole enää Euroopan pakolaisleiri, Italian uusi sisäministeri Matteo Salvini sanoi maanantaina luvatessaan tiukkaa toimintaa pakolaisvirtojen vähentämiseksi. Salvini uhosi myös karkottavansa laittomasti Italiaan tulleet turvapaikanhakijat, kirjoittaa uutistoimisto AFP.

Äärioikeistolaisen Liiton johtaja ja euroskeptisen koalitiohallituksen varapääministeri Salvini on nostanut maahanmuuton leikkaamisen puolueensa päätehtäväksi. Liiton kannatus on noussut jopa kymmenen prosenttiyksikköä maaliskuun vaaleista.

Juhlat ovat ohi

Italian uusi hallitus vannoi virkavalansa perjantaina, ja kaksi päivää myöhemmin Salvini jo suuntasi Sisiliaan, jonka kautta Italiaan on saapunut 600 000 siirtolaista Afrikan pohjoisosista sitten vuoden 2014.

- Siirtolaisten juhlat Italiassa ovat ohi, Salvini sanoi ennen vierailuaan siirtolaisten vastaanottokeskuksessa Pozzallon satamakaupungissa, jossa veneillä saapuneet siirtolaiset rekisteröidään, valokuvataan ja heiltä otetaan sormenjäljet.

Liiton mukaan enemmistöllä siirtolaisista ei ole oikeutta turvapaikkaan eikä Italialla ole varaa auttaa heitä. Siirtolaiset heikentävät myös italialaisten työoloja hyväksyessään italialaisia matalammat palkat.

Salvini jatkoi painostustaan maanantaina ja sanoi radiohaastattelussa, että Italiaa ei voi muuttaa pakolaisleiriksi ja uhosi lobbaavansa Italian liittolaisilta lisää EU-apua ongelman hoitamiseksi.

Salvini haluaa avata siirtolaisten pidätys- ja karkotuskeskuksen Italian kaikille alueille.

Sisilia pääreitti Eurooppaan

Italiasta on tullut pääreitti Eurooppaan pyrkiville turvapaikan hakijoille ja talouspakolaisille. Sadat tuhannet siirtolaiset tekevät vaarallisen matkan Pohjois-Afrikasta Sisiliaan joka vuosi ja tuhansia kuolee merimatkalla. Toinen pääreitti Turkista Kreikkaan on pääosin suljettu vuoden 2015 pakolaistulvan jälkeen.

Viikonloppuna ainakin 48 siirtolaista kuoli, kun heidän veneensä upposi Tunisian rannikon lähistöllä. Salvinilta ei ymmärrystä herunut. Hänen mukaansa heillä ei ollut mitään syytä paeta vapaasta ja demokraattisesta Tunisiasta.

Corriere della Sera -lehden lauantaina julkaisemassa mielipidemittauksessa Liiton kannatus oli 28,5 prosenttia. Maalisvaaleissa puolue sai 17 prosentin kannatuksen.

Ipsosin tekemän mielipidemittauksen mukaan Liiton kannatus olisikin vain 1,6 prosenttiyksikköä alempi kuin sen hallituskumppanin Viiden tähden liikkeen, jonka tuki on laskenut hieman maalisvaalien 32,7 prosentista.

Lähde: Iltalehti



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com