Pakolaiset maksavat Ruotsille 347 miljardia euroa

8/6/2018

Ruotsalainen toimittaja on laskenut nykyisen pakolaisväestön kustannukset ruotsalaiselle yhteiskunnalle. Lopputulos on järkyttävä: pakolaiset maksavat maahanmuuton suurvallan veronmaksajille 347 miljardia euroa.

Svenska Dagbladetin toimittaja Per Gudmundsson kertoo, että keskimääräisen pakolaisen kustannukset yhteiskunnalle ovat huomattavasti korkeammat kuin aiemmin on oletettu. Toimittaja perustaa laskelmansa Ruotsin ESO-tutkimusinstituutin aiemmin tällä viikolla julkaisemaan raporttiin.

Gudmundssonin mukaan jotkut väestöryhmät tulevat erityisen kalliiksi johtuen muun muassa epäonnistuneesta integraatiosta ja työllistymisen aiheuttamista kustannuksista. Aiemmin on laskettu, että pakolaisen elinikäiset kustannukset yhteiskunnalle olisivat 291 999 euroa (3 miljoonaa SEK).

– Todelliset kustannukset ovat korkeammat, koska välittömiä kustannuksia ei ole laskettu mukaan, esimerkiksi työllistymisen tukeminen, hän sanoo.

Ruotsin maahanmuuttajaväestön koko oli 690 000 vuonna 2015, mutta vuonna 2017 vastaava luku oli jo 830 000. ESO:n raportin mukaan “nykyään maahan saapuvan turvapaikanhakijan keskimääräinen elinaika Ruotsissa on keskimäärin 58,3 vuotta”.

Näiden vuosien aikana keskimääräisen turvapaikanhakijan nettokustannus maan julkiselle taloudelle on 7 184 euroa jokainen vuosi. Kun tämä summa kerrotaan keskimääräisellä elinajalla, saadaan yksittäisen pakolaisen kustannus hänen elinaikanaan. Summa on 418 827 euroa.

Kun yksittäisen pakolaisen elinaikaiset kustannukset kerrotaan pakolaisten määrällä, saadaan koko Ruotsin pakolaisväestön kustannukset maahanmuuton suurvallalle: 347 miljardia euroa eli 3 580 miljardia SEK.

Gudmundssonin mukaan kyseessä on yhteisten varojen tehoton käyttö. Hänen mukaansa lopputulos olisi paljon parempi, jos pakolaisia autettaisiin heidän kotimaissaan.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com