Eero Mäntymaa

8/6/2018

Toimittaja Eero Mäntymaa kirjoittaa muukalaisvastaisuudesta, -vihasta ja suvaitsevaisuudesta.

Hän hyökkää toistuvasti perussuomalaisia, kokoomuslaisia sekä juutalaisia vastaan. Ihminen voi olla antisemitisti, vaikka olisikin vasemmistoliittolainen. Perinteisesti antisemitismi on mielletty äärioikeiston leimaksi. Se ei kuitenkaan katso puoluetaustaa.

Eero Mäntymaalla tuntuu olevan pelkoja oikeistolaisia ihmisiä kohtaan. Kansanedustajia ja julkisuudenhenkilöitä saa panetella Mäntymaan mielestä niin paljon kun sielu sietää.

Kuka ja miksi Ylellä on palkannut tällaisen toimittajan, jolta lähtee yksityisajalla puheet ja kirjoitukset hieman lapasesta ja työajalla jutut ovat tarkoitushakuista solvausta.

Missä on toimittajan tasapuolisuus ja totuuden selvittäminen?

Jos sananvapaus on sitä, että Mäntymaan näkemiä mörköjä saa syyttää ihan mistä vain, niin eikös sitä tulisi sitten sama sallia niille muillekin mielipiteen esittäjille? Esimerkiksi maahanmuuttokriittisille. Mäntymaa harjoittaa toistuvasti rasismia juutalaisia, köyhiä ja kouluttamattomia ihmisiä kohtaan puheissaan ja kirjoituksissaan.

Mäntymaan mielestä juutalaiset tekevät kaikki Lähi-idän rikokset ja köyhät ja kouluttamattomat ihmiset Euroopan saman.

Jos Mäntymaan tuotokset eivä ole rasismia, niin mikä sitten on?

Ylen juttu löytyy tästä linkistä. Jutussa on kaksi toimittajaa: Eero Mäntymaa ja Hanna Eskonen.

Erityisesti kannattaa lukea kommenttiosasto, ennen kuin Yle poistaa sen.

PS. Jutussa mainittu lakimies Emmi Wehka-aho on vihreiden poliitikko Kirkkonummella. Kuinkas muutenkaan.

Hänen kotisivunsa löytyy täältä.

Ylen tarinan opetuksen voisi tiivistää näin: jos oleskelulupasi perustuu avioliittoon suomalaisen naisen kanssa, sinun kannattaa olla hakkaamatta vaimoasi.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com