Tätä Suomen juhannuksesta kohkaava media ei kerro

23/6/2018

Kaksi islamistista puukkoiskua Ranskassa kahdessa päivässä viime viikonloppuna. Sunnuntai-iltana Nizzassa Ranskassa muslimihyökkääjä kävi poliisin kimppuun samalla, kun hänen puhelimestaan pauhasi Koraanin jakeita. Hänet taltutettiin ja pidätettiin nopeasti.

29-vuotias mies löydettiin kahden aikaan aamuyöllä kaupungintalolta kuvaamassa poliisin ja paikallisten ajoneuvoja. Hänen puhelimensa soitti Koraanin jakeita kovaan ääneen. Kun poliisi tavoitti miehen, hän sylki päin poliisia ja huusi heille ”Te olette kaikki vääräuskoisia, minä tapan teidät!” Stten mies tempaisi esiin puukon, jolloin poliisi nopeasti tainnutti hänet. Terrorismin vastainen poliisiyksikkö ei ilmeisesti tuntenut miestä.

Tämä oli viikonloppuna jo toinen puukkoisku Ranskassa Seyne-sur-Merin ostoskeskuksessa tapahtuneen puukotuksen jälkeen, jossa kukaan ei onneksi kuollut. Siellä Allahu Akbaria huutanut mustiin pukeutunut nainen koetti puukottaa kahta ihmistä mattoveitsellä.

Nizzan maine jihadistien uutena pesäpaikkana näyttäisi nyt olevan vahvistettu. Nizza on myös sama paikka, jossa tunisialainen islamisti Mohamed Lahouaiej-Bouhlel ajoi rekalla väkijoukkoon tappaen 84 ihmistä ja vahingoittaen yli kahtasataa. Väki oli silloin kokoontunut kaduille katselemaan Bastille-päivän ilotulituksia.

Lähde: Voice of Europe



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com