Valeuutisia verovaroin

25/6/2018

Suomi on ainoa länsimaa, jossa maan suurin mediatalo on verovaroin ylläpidetty. Pelkästään se kertoo siitä, ettei George Orwell ollut väärässä, kun kirjoitti kirjaansa 1984. Tosin emme ehtineet aivan ajoissa, mutta niin tuppaa käymään muissakin julkisissa projekteissa, ettei aikataulu pidä.

Koomisen käänteen asia saa kun kuulee televisiosta, että verovaroin ylläpidetyn mediatalon kokoa ja lihavaa budjettia puolustellaan sillä, että se takaa sananvapauden. Puolustajilta on varmaan jäänyt huomaamatta, että kyseinen mediatalo ei oikeasti ole yhtiö, vaan parlamentin alainen, verovaroin pyöritetty valtion tiedotusvirasto. Lisäksi sen ohjelmia ja ennen kaikkea uutisointia valvovat politrukit, jotka valitaan tehtävään poliittisilla sopimuksilla. Keksiikö joku, voisiko vielä jollain muulla tavalla asettaa sananvapauden enemmän kyseenalaiseksi kuin sillä, että ”sananvapautta” valvovat eri puolueiden politrukit. Edes Venäjällä suurin mediatoimija ei Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ole niin tiukassa poliittisessa valvonnassa, kuin millä Suomen suurinta mediataloa valvotaan.

Orwellin kirjassa Totuusvirasto muutti historiaa ja sanojen merkitystä. Parlamentin alainen tiedotusvirastomme tekee samaa. Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin. Eikä sitäkään voi sanoa antamiseksi, jos ei ota yhtä paljon kuin ennen. Ottaminen on ottamista, riippumatta siitä paljonko ottaa. Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta.

Totuusviraston käsitys tutkivasta journalismista on se, että huomataan joku varakkaiden laillinen tapa pienentää verotusta ja tehdään siitä juttu, jossa laillinen toiminta maalataan laittomaksi ilman perusteita. Perättömiin väitteisiin yritetään saada uskottavuutta haastattelemalla jotain tuppukylän katkeroitunutta professoria, jonka osaaminen on tasolla, jolla hän ei läpäisisi edes Helsingin Yliopiston tai Aalto Yliopiston pääsykoetta.

Huvittavinta Totuusviraston tutkivan journalismin raporteissa on, että niissä matkustetaan aina mahdollisimman kauaksi johonkin lämpimään maahan kymmenen hengen kuvausryhmällä kuvaamaan jonkun yhtiön suljettua alaovea. Ja kun ovi on lukossa, sitten soitetaan kadulta siihen firmaan, joka ilmoittaa, ettei se anna haastattelua. Sen tosin olisi saanut selville soittamalla Pasilasta siihen firmaan. Ai niin, mutta silloinhan se kymmenen hengen retkue ei olisi päässyt matkustamaan viikoksi etelän lämpöön.

Totuusviraston tiedonlähteitä ovat muun muassa yhden päätoimittajan kotipihan hiekkalaatikko, ammattiyhdistysten tiedotteet, viraston hallintoneuvoston jäsenen firmalta tilatut tendenssitutkimukset ja se, mitä kaverit eilen illalla Rytmibaarissa väittivät kuulleensa kaupungilta. Uutisointi perustuu kovin harvoin faktojen tasapuoliseen esittämiseen. Tai faktoihin yleisemminkään.

Markkinataloudessa ”Totuusvirasto” ei pysyisi tuottamansa tarjonnan laadun varassa pystyssä kuukautta pitempään. Mutta veronmaksajien rahoilla voi harrastella vaikka kuinka laadutonta ”puolueetonta journalismia”.

Kalle Isokallio



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com