Suomalainen hyvinvointi

10/7/2018

Suomalaiset ovat saaneet liian kauan nauttia isovanhempien ja vanhempiensa rakentamasta hyvinvoinnista. Sodan jälkeen samanlainen trendi on ollut ympäri läntisen maailman. Enemmistöllä ei ole kymmeniin vuosiin ollut tarvetta taistella joka päiväisestä leivästä, eikä ole edelleenkään.

Se hyvinvointi on mahdollistanut sen, että ihmisten maailmankuva on pahemman kerran vinksahtanut.

Kuvitellaan, että suomalainen hyvinvointi on itsestään selvyys, kuten myös sen jakaminen muille.

Ei ole.

Edelleen on olemassa joukko ihmisiä, joka tämän kaiken maksaa. Suomi on elänyt ja elää pahemman kerran yli varojensa ja yhä useampaa ihmetyttää, että silti on varaa pistää miljardeja muiden maiden kansalaisten hyvinvointiin. Omille kerrotaan, ettei rahat riitä ja siksi leikataan.

Elämme nyt aikakautta, jolloin yhä useampi läntisten maiden asukas on saanut tarpeekseen ja se näkyy parhaiten siinä, miten ihmiset äänestävät velkarahaeliitin mielestä väärin. Paras esimerkki on USA, jonka presidentin valinta sai monelle aikaiseksi ähkyn. Itäiset Euroopan maat eivät tosin ole alun alkaenkaan lähteneet solidaarisuusleiķkiin mukaan.

Päättäjämme jaksavat jauhaa meille siitä kuinka meidän on kerta toisensa jälkeen suostuttava mitä ihmeellisimpiin asioihin, ettemme katoa mustaan aukkoon.

Suomalaiset!

Me emme katoa mihinkään, eikä meidän ole mikään pakko suostua mihinkään mitä emme halua. Muut maat tekevät kanssamme aivan yhtä paljon yhteistyötä, kuuluimmepa omasta mielestämme mihin tahansa yhteisöön.

Nyt on korkea aika ottaa asiat jälleen omiin käsiin ja se tarkoittaa sitä, että päättäjiksi pitää saada ihmisiä joilla on rohkeutta puolustaa suomalaisia arvoja ja ihmisiä tässä maailman melskeessä, joka valitettavasti ennakoi jälleen kerran maailmanpaloa. Toisin sanoen tarvitsemme päätöksen tekoon ihmisiä, joilla on kanttia sanoa ei niille tahoille jotka pelkäävät ehkä eniten sitä mitä muut meistä ajattelevat.

Jari-Petri Heino

Turku



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com