Mistä he tulevat, keitä he ovat?

13/8/2018

Ruotsin poliisi kertoo tunnistaneensa osan viime yönä Länsirannikon kaupungeissa ja mm. Tukholman seudulla riehuneista mellakoitsijoista. Epäiltyjä nuoria on puhutettu ja kiinniotettuja on lähetetty koteihinsa. Ruotsin poliisi on toiminut ajattelemattomasti. Tekijät pääsevät elvistelemään ikätovereilleen jo ennenkuin poltetut autonromut ovat jäähtyneet. He ovat voittajia siinä pienessä ja vääristyneessä sosiaalisessa maailmassa, jossa he viettävät aikaansa.

Ruotsissa, kuten Suomessakin, nuorelle henkilölle on avoinna monenlaisia oppimisen ja ammattitaidon hankkimisen teitä. Sitä enemmän, jos nuori on maahanmuuttajataustainen. Heille on räätälöity erityispalveluja ja ohituskaistoja, ja jos yhden töpeksii, sosiaalitäti etsii seuraavan.

Nämä nuoret eivät ole syrjäytyneitä vaan yhteiskunnasta kieltäytyjiä. He haluavat elää yhteiskunnan ulkopuolella ja tekevät asioita, joista he saavat arvostusta kaveripiirissään tai maahanmuuttajayhteisöissä.

Työllistyminen tai opiskelu ei heitä kiinnosta, koska opiskelijalla ei ole tuloja ja työssäkäyvän ansiot jäävät pieniksi verrattuna saman pihan kavereihin, jotka vain notkuvat kulmilla. Pikkurikollisuutta ja huumekauppaa harjoittavat teinit ansaitsevat enemmän kuin vanhempansa. He ovat ikäluokkansa mielipidejohtajia.

Ruotsalaiset poliitikot eivät vieläkään ymmärrä, miten näitä nuoria pitäisi käsitellä. Se tarkoittaa sitä, että Ruotsi tilaa lisää vaikeuksia, joista kärsivät eniten kantaruotsalaiset.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com