Emme tiedä, keitä Suomeen tulee - valehteliko Päivi Nerg?

16/8/2018

Emme vieläkään varmuudella tiedä keitä tänne tulee – lähes joka toisen turvapaikanhakijan henkilöllisyys jää mysteeriksi. Henkilöllisyys jää useimmiten selvittämättä passin puutteen vuoksi. Joskus turvapaikanhakijalla ei ole passia ollutkaan, joskus passi piilotetaan tai tuhotaan tarkoituksellisesti.

Suomesta on tänä vuonna hakenut ensimmäistä kertaa turvapaikkaa noin 1 300 henkilöä. Heistä noin 520 on sellaisia, joiden henkilöllisyydestä ei ole varmaa tietoa. Tai kuten Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksiin merkitään: "Henkilötietosi perustuvat omaan ilmoitukseesi".

Toisaalta turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyden selvittämisaste on noussut huomattavasti. Vuonna 2015 vain joka viidennen turvapaikanhakijan henkilöllisyydestä saatiin varmuus.

Suurin syy parantuneeseen selvitysasteeseen lienee se, että selvitettävää on vähemmän. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut vuoden 2015 luvuista noin kymmenesosaan.

– Sanotaan näin, että silloin viranomaisen käsittelyaika hakijaa kohden oli varmasti lyhyempi kuin mitä se on normaalisti. Nopeasti pyrittiin saamaan kirjoihin ja kansiin, sanoo Esko Repo, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja.

Toisaalta tilanne on edelleen se, että lähes joka toisen turvapaikanhakijan henkilöllisyydestä ei saada varmuutta.

– Tämä on erittäin suuri haaste. Mutta tässä on nämä tietyt ongelmat, Repo toteaa.

Maahanmuuttoviraston selvitysasteista laskettuna Suomeen on vuosina 2015–2018 tullut noin 32 000 turvapaikanhakijaa, joiden henkilöllisyyttä ei alkupuhuttelussa saatu varmistettua. HUOM: Vuoden 2015 turvapaikanhakijoista 6 prosenttia ja vuonna 2016 2 prosenttia oli sellaisia joiden henkilöllisyyden selvittämisestä ei jäänyt merkintää. On siis mahdollista, että selvitettyjen henkilöllisyyksien osuus on hieman esitettyä korkeampi.

Lähde - yllättävää kyllä - Yle.

Miten minä olen ymmärtänyt väärin. Päivi Nerg sanoi muutama aika taaksepäin, että me tiedämme kaikkien taustat.
Ei kai meille vain valehdeltu - en voi uskoa sitä.



Bookkaa tämä



Vahtera Hiidestä kirjoitti:
17/8/2018 05:39

Nyt suhteessa enemmän tulee venäläisiä, joilla on paperit. Migri puhui aiemmin, että neljä viidestä tulee ilman papereita. Miten muka sellaisia selvittää luotettavasti. Usein tulijoiden paperit ovat väärennettyjä. Näkee sen lasten parrankasvusta, ettei paperit voi olla oikein.
Tapsa kirjoitti:
17/8/2018 06:02

Nämä iloiset veijarit ovat rutinoituneita tarinan kertojia. Ovat oppineet muissa maissa. Tavallinen suomalainen poliisi, joka nuo haastattelee, on totaalisen pihalla.

Yhdenkään valehtelen matkaajaan tarinaa ja henkilöllisyyttä ei pysty Erkkikään varmistamaan.

Ja Päivi Nerg valehtelee suomalaisille päin silmiä ja saa siitä palkkioksi korkea-arvoisen ja korkean palkkaluokan viran.

Onko Suomi demokratia?



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com